Rakkaat rouvat!

Mielipiteenne ovat mannaa korvilleni. En ole millään tavoin oopperan ystävä, mutta musiikista nautin suunnattomasti. Ja kun Willi mainitsi Cavalleria Rusticanan, tulivat mieleen ikivanhan levyni rahinatkin.

Olin kakara-aikoinani jazzhullu. Sitten iski sekaan myös rock, mutta jazz säilyi aina (ja rock). Mutta samaan aikaan kuuntelin myös puolisalaa (kaverit ei aina bonjanneet) klassista ja ennen kaikkea mahtavaa oopperamusiikkia. Konservatoriossa (mä budjasin siinä melkein vieressä) oli muuten siihen aikaan sunnuntaisin koululaiskonsertteja, missä aina joku jäbä ensin selitti ja sitten soitettiin. Tekisi vieläkin hyvää kenelle tahansa – onko semmoisia?

Ja samaan syssyyn sanon, että silloin oli myös Bottalla taidehuutokauppoja, joissa opin erottamaan Nelimarkat toisistaan, kuulin ketkä olivat matrikkelinimiä ja pikkuhiljaa kykenin jopa arvioimaan silloisia hintatasoja.

Tämähän on pulinaboxi eiks’vaan! Okay, jatketaan sitten. Jälkeenpäin olen kummastellut, että miten sitä siinä iässä saattoikaan olla niin monitoiminen ja jotenkin hajallaan moneen suuntaan ihan positiivisesti, vaikka liikuin myös jengeissä, joihin en onnekseni juurtunut. Huh, tosin ei ollut moottoripyöriä.

Kävin tänään tuolla toisella sivustolla katsomassa menoa. Voi-voi, ne ovat liikuttavasti saaneet nyt yhden kellokkaan julkistaman psykologisen huomion (jota muut sitten toistelevat vailla omia ajatuksia) – meillä täällä ei ole elämää ja ruutu ja näppis ovat yötäpäivää ainoat ystävämme. Ja me, jotka olemme menneet hölmöt vierasmaalaisiin naimisiin ja muuttaneet ulkomaille, olemme kaikkein onnettomimpia. Kun ei osata kommunikoida puolison kera, hah-hah!

Oikeastaan kirjoitin tuon vastatakseni sinne rassukoile (jotka käyvät täällä utelemassa) ja kertoakseni, ettei aina tarvitse olla äänessa ollakseen hengissä. Siten vakuutan myös ystävieni Ivankan ja Tokelan esim. olevan edelleen iskussa, minkä satun vain tietämään. Stupidoille ihan vain tiedoksi (sisältäen salapissijät).

Siitäs saitte taas puheenaiheita, kun ei riitä jokaiselle omia ällejä kyllin semmoisia synnyttämään.
Ja minua saatte parjata mielin määrin. Sorry vain, mutta ei niinkuin haittaa. Jos itsellä nimittäin on pieni, niin ei pidä silti kuvitella, että se olisi yleinen vaiva. Kunhan ette viitsisi ihan paskaa jauhaa.

Ja me täällä onnelassa jatkamme kiltisti lutu-lutu-linjalla eikä Kari meitä mäiski.