Puutarhastani

Uusimmat Keskustelu Yleistä Esittele itsesi? Raija Puutarhastani

LINKKI

Raija
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 20.07.2006
Kirjoituksia: 6
Vastauksia: 152

Berino, heitit pahan ehdotuksen: puutarhasta voisin kirjoittaa vaikka kirjan.

Vieraita tulossa, joten kerron vain pikaisesti, mitä tällä hetkellä ajankohtaista.

Meillä myöskin malvat, liljat (syvän viininpunainen upein) ja ruusut kukassa. Pihalla on sellainen puoliympyrä, korotettu oleskelupaikka, jonka olen ympäröinyt Robustan ruusuilla, väleissä on Schneewitcheniä. Komea tällä hetkellä. Myös vaaleanpunainen Mustialanruusu on kaunis (kun ei ole ollut liikaa sadetta). Syvänpunainen väriminttu on pihan piristys. Myös jalokärhöt ovat aloittaneet kukintansa, meillä on sinisiä, vaaleanpunaisia ja valkoisia. Peittävät somasti korkeaa verkkoaitaa, jolla pidän koirat poissa varsinaiselta kasvimaalta ja peurat ja jänikset poissa hedelmäpuista.

Mansikoita sain monta kymmentä litraa, mutten pakastanut vaan annoin lapsille, ystäville. Useimmiten niille, jotka poimivat itse. Nyt on vadelma-aika, mutta osa kasvustosta voi huonosti (hoito jäänyt vähemmälle parina viime vuonna). Vadelmia saan kuitenkin ihan riittävästi, punaisia ja keltaisiakin.

Kasvihuoneessa on erilaisia tomaatteja, kurkkuja, paprika, chili, jalopeno, maissia, ananaskirsikka, vesimeloneja ja tavallisia (melon verde?). Isoimman vesimeloonin halkaisija on jo lähes 10 cm, jess! Lisäksi siellä on yrttejä, eniten lemmikkiäni ranskalaista rakuunaa. Rucolaa ja silolehtipersiljaa nautin juuri aamiaisen kanssa.

Avomaalla tänä vuonna vain kesäkurpitsoja ja kurkkuja. Ja monivuotiset ruoho- ja ilmasipulit sekä saksankirveli ja maa-artisokat.

Kylvin pari vuotta sitten kasvimaalle Espanjasta tuotua salaattisikuria. Ne kasvavat edelleenkin ja sikurinkukka on aivan upea.

Lammessa kasvaa lumpeita kolme, viimeisin istutus ei ainakaan vielä ole kukkinut, mutta valkoinen ja punainen lumme ilahduttavat jatkuvasti uusilla kukillaan.