Puli

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä don Markku
don Markku Ei kirjautuneena
Liittynyt: 16.11.2006
Kirjoituksia: 3
Vastauksia: 58

Työaikahan on perinteisesti parasta aikaa harrastaa kaikkea muuta, kuin työtä, vai? Varsinkin, kun aamulla satoi lunta, nyt pelkkää juoksevaa vettä. Ei tosin samalla voimalla, kuin maanantaina Benalmadenan rinteellä.

Luin myös Rayan tuskan ja ajattelin lohduttaa häntä Jari Tervon mietelmällä jalkapallon syvimmästä olemuksesta. Tervon mielestä jalkapallo on ajanvietettä, missä polvihousuiset miljönäärit suurimman osan aikaa kieriskelevät hyvinleikatulla nurmimatolla kuolemaa tehden.
En sitten kuitenkaan laittanut tätä, koska vihamiehiä (-naisia) saa pyytämättäkin. Suvussa on tästä aivan tarpeeksi esimerkkejä. Rakkaan kälyni poika kun pelaa Chelsean nuorisoakatemiassa ja tämä on elämää suurempi asia. Josta olen erehtynyt irvimään. Keittoja kyllä pystyi syömään jo seuraavalla viikolla.

Jospa, hyvä Rontti, hierojasi on muuttanut koko tuotantosuuntaa ja sinä menit perinteistä pyytämään? Koetapa uudestaan uudelta linjalta!

Ja jotta ei taas verenpaineet nouse, laitetaan Espanja-aihettakin mukaan: liimailin tuossa aamusella ennen kuutta ja aamukahvia duunissa prätkän kylkiin pienet Toro-tarrat ja pleksiin Espanjan lipun.