Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Uutiskulma › Eurostat julkisti tanaan › Pimittääkö Suomi tietoja
Mielenkiintoista – tänáánkään tätä Eurostat-tilastoa ei ole julkaistu suomalaisissa sanomalehdissä, joten vilkaisin tilastokeskuksen sivuja, joilla kerrotaan seuraavaa:
22.4.2010
Tilastokeskuksen mukaan ulkomailta Suomeen muutti vuoden 2009 aikana 26 700 henkeä. Määrä on 2 400 edellisvuotta pienempi. Suomesta ulkomaille muutto väheni myös hieman ollen 12 150 henkeä. Nettomaahanmuuttoa kertyi vuoden 2009 aikana yhteensä 14 550 henkeä, mikä on tuhat vähemmän kuin vuotta aiemmin. Ulkomaan kansalaisten nettomaahanmuutto supistui 1 350 hengellä.
Tástä ei käy ilmi, kuinka suuri osa muuttajista oli suomalaisia ja kuinka monet ulkomaalaisia.
Ja lisáksi vielä seuraavaa:
Seuraava julkistus:
Tästä tilastosta ei enää vuonna 2010 ilmesty suomenkielisiä tilastojulkistuksia.
Väestölaskentatilannettakaan ei vuodelta 2010 saa, joten tilastokeskuksen kautta on náköjäán mahdotonta selvittäá ulkomaalaisten kokonaisosuutta suomessa. Ruotsia äidinkielenáán puhuvien osuus sentaan selvisi – heitä on peráti 290.392 henkeä vuoden 2009 tilaston mukaan. Muita kieliä kuin ruotsia tai suomea äidinkielenäán puhuvia oli vuoden 2009 lopussa reilut 200.000, mutta luku ei kuitenkaan selvenná maahanmuuttajien lukumaaraa sen enempáá kuin maassa asuvien ulkomaalaistenkaan maaraa.
Eurostat-tilaston mukaan ulkomaalaisten osuus oli Suomessa 2,7 % koko váestöstä. Romaniassa (0,1), Slovakiassa (1,0) turkissa (0,1)Puolassa (0,1) Unkarissa (1,9) Liettuassa (1,2)Bulgariassa (0,3) eli kutakuinkin samaan joukkoon näiden entisten itáblokin maiden kanssa kuulumme. Koko euroalueen keskiarvo 6,4%.
Ehkä olen vainoharhainen, mutta náiden tilastojen valossa Suomessa vellova vaalikeskustelu maahanmuutosta on todella ylimitoitettu ja aivan selvásti ylhäáltá ohjattu ja tarkoitushakuinen. Ilmeisesti maahanmuuton vaarojen liioittelu ja kauhukuvien maalaaminen sen vaikutuksesta suomalaiseen (maailman parhaaseen ?) sosiaaliturvaan toimii vain esivalmisteluna vaalien jälkeen seuraaville leikkauksille. Ulkomaalaiset ovat sopiva syntipukki, koska suomessa ei näköjäán ole mitáán kasitystá heidän todellisesta määrästäán tai suomen vetovoimasta maahanmuuton kohdemaana. Näin esimerkiksi Aamulehti 28.8.2010 lietsoo paniikkia:
Hyväksy, ettei maahanmuuttoa voi pysäyttää.
Suomi ei voi laittaa rajojaan kiinni ja karkottaa kaikkia täällä olevia maahanmuuttajia. Siitä ei pääse yli eikä ympäri. Ulkomaalaispolitiikkaa ei voi pistää kokonaan uusiksi ilman, että rikkoisimme useita kansainvälisiä sopimuksia ja joutuisimme kävelemään ovet paukkuen ulos Euroopan Unionista. Maahanmuutto on globaali ilmiö, joka on käynnissä kaikkialla.
Ja sitten vielá Espanjasta: http://www.ine.es Espanjan tilastokeskuksen sivut antavat paljon mielenkiintoista tietoa. Esimerkiksi meitá suomalaisia oli vuonna 2009 kirjattu Espanjaan 12.543 henkilöä. Brittejä oli 387.226, romanialaisia 829.715 ja marokkolaisia vain 746.760 henkilöá.