Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Kokemuspankki › uskomaton operaattorisotku › PG
Nyt tiedän, että haluan lopullisesti eroon T:sta, koska netti on hoitunut muuta kautta (toimiva langaton yhteys, maksu kerran kuussa, ei muita sitoumuksia).
Huhupuheissa olen kuullut, että aika yleistä on, että yksityiset asiakkaat vaihtavat pankkitilin siinä vaiheessa, kun haluavat jonkin suoravelottavan, ison firman laskutuksen poikki. Vaikka siis olisi virallisesti kaikki sopimukset jo purkanutkin.
Ehdottomasti paras ja varmin keino, vaikka teettääkin vähän askaretta pankissa kun kaikkiin suoraveloituskohteisiin vaihdetaan uuden tilin numerot. Itse tuon kerran tehnyt/teettänyt pankissa (SolBank), eikä pankkineiti pitänyt sitä mitenkään ihmeellisenä tai poikkeuksellisena toimenpiteenä, päinvastoin olin havaitsevani jopa pientä myötähäpeää epärehellisesti laskuttavia maanmiehiään kohtaan. Silloin oli kyseessä gestorian vaihto ja edellisen innokkuus laskuttamiseen sopimuksen purkamisen jälkeen. Tilinumeroiden vaihto toimii, voin suositella.
Olisiko mahdollista kuulla lisää siitä toimivasta langattomasta yhteydestä? Yhtiö, velotus.