palautetta

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Ivanka
Ivanka Ei kirjautuneena
Liittynyt: 14.07.2006
Kirjoituksia: 46
Vastauksia: 854

No olenhan minä jo aika vanha kronologisesti.
Sielussani kuitenkin AINA pikkutyttö.

Mitä taas tuohon Laihian peltojen lannoittamiseen tulee, mihin EIOLE viittaa, niin pyrin kyllä puhumaan totta.
Joskus voin vähän värittää totuutta, mutta nukun paremmin kun vältän valehtelemista.

Silloin kun tein leffoja tapasin todella paljon ihmisiä. Tuotantoryhmät olivat jo itsessään suuria.
Tapani on aina sanoa, että ihmissuhdekiintiöni on täynnä, mutta aina on tilaa vielä yhdelle 

Kun vuodessa tuotettiin lähemmäs 250 spottia, joskus ehkä enemmänkin niin lupia joutui kyselemään aika monenmoisista paikoista.
En siis millään kykene muistamaan kaikkien nimiä mutta sen muistan, että mainos käsitteli ruisleipää ja olisimme käyttäneet siinä sävellystä REPPU JA REISSUMIES se joka tietää tekijän keksii myös kokijan.

Minulla on myös hauskoja kokemuksia Esa Pakarinen seniorista, Nanny Westerlundista ja jopa Urho Kekkosesta.
Urkki ei kuitenkaan ollut Spoteissani vaan meillä oli ihan muita kuvioita 
Mukavaa päivää kaikille, lähden Stadin kuuluisimpaan SINKKUBAARIIN.