Uusimmat › Keskustelu › Opiskelu, työnteko ja yrittäminen › Yrittäjänurkka › Yrittäjäksi etelään? › Paitsi että …
Espanjassa asia ratkaistaan paikalliseen käytännönláheiseen tapaan: ei ilmoiteta siitä laskuttamisesta ennen kuin sitä on sen verran, että on varaa maksaa noita autonomo maksuja. 🙂 Enkä nyt neuvo ketäán veronkiertoon, näin se vaan yleensä täällá tapahtuu.
Noin se siis toimii paikallisella tasolla ja varsinkin käteiskauppaa harjoittaville, mutta jos nyt joku suomalainen innostuisi ajattelemaan, että siirtäisi osan omasta laskutuksestaan tänne mukamas pimentoon, niin eipä se noin vain onnistu. Tekemisiä tarkkaillaan siellä ja täällä.
Esimerkiksi: Joudut kirjoittamaan rekisteröidylle suomalaiselle asiakkaalle lähettämääsi laskuun kumpaisenkin osapuolen Y-tunnuksen eli veronumeron. Maksu siirtyy pankkitilillesi. Jätät näkyviä jälkiä … ja nyttemmin verottajat toimivat keskenään yhteistyössä jopa niin tarkasti, että tietoverkot on linkitetty toisiinsa. Siten jäät kiinni oitis jos huijaat.
Ainoa keino välttyä tuolta kuukausimaksulta on tehdä ennalta ilmoitus toiminnan tilapäisestä keskeyttämisestä (tai teettää asia asioidenhoitotoimistolla). Vuosi on täällä jaettu kvartaaleihin, eli kolmen kuukauden mittaisiksi neljännesvuoden pätkiksi, joiden päättyessä annat aina veroilmoituksen. Jos siis sen vaivan näet ja pystyt lykkäämään laskutustasi yhden tai kahdenkin kvartaalin verran, niin saat saman verran taukoa maksuille. Jos taas pystyt laskuttamaan vain yhden kvartaalin verran vuodessa, olisi todellakin turhauttavaa maksaa omasta sosiaaliturvastaan koko vuoden ajalta.