Onks’ mun nyt …

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Old Chap
Old Chap Ei kirjautuneena
Liittynyt: 13.07.2006
Kirjoituksia: 106
Vastauksia: 2386

Hei kamoon, mä elän kesän keskellä aina ja välillä unohdan, että suomalaisia saattaa viluttaa mutta silti mennään jonnekin mökeille viikonloppuisin. Kummastelin siis, kun täällä oli hiljaista. Ja vain espanjalaiset helteidensä keskellä kaipasivat sukkia kylmäksi talveksi. Et’mutkun ei nukuta, niin puhutaan niistä sitten.

Semmoinen ei tule nyt mieleenkään, että olisin hiljaa.

Soppapäivä on todella upea ajatus sukkakaupan kannalta. Mutta eihän se viikonloppukaan ole pöllömpi, vaikka et pöytää Reflasta (Fuengirola) saisikaan. Sinne nimittäin valuvat talvisunnuntaisin kaikki toimettomat tapaamaan tuttujaan ja hieman esiintymäänkin, että hei-hei, onhan nii-in ihanaa täällä Aurinkorannikolla ja olethan kai kuullut että …

Osallistu molempiin, mutta varaudu samalla kuuntelemaan muutama elämäntarina. Tai ainakin se, miten rouvat ovat itsekin kutoneet tai eivät ja anoppi ainakin tai … Soppatilaisuudessa voi olla jopa vapaamuotoisen hauskaa, mutta sunnuntaisin tarvitset myös vireää luonnetta kohdatessasi ikäväntorjujien sankan joukon, joista useimmat jopa pukeutuvat tilaisuutta varten. Ihan erikseen, juu-juu. Näyttämisen tahtoakin on, joten jos oikein väännät ja käytät sen hyväksesi, saatat saada varsin hyvän päivämyynnin aikaan.

Tinkijöille voit kertoa, että käytetyt sukat myydään Pacosin tuvalla puoleen hintaan.

Jokohan tarttisi mennä nukkumaan?