Oliskohan

jo aihetta Suomen poliitikoilla alkaa miettia asioita alusta asti uudestaan:

Jos viime vuosien motto on nakynyt olevan ”Miten paljon tuotat sen arvoinen olet”

niin kannattaisi ruveta satsaamaan sosiaalityohon ihan tosissaan:

http://www.kela.fi/in/internet/suomi.nsf/net/280311120606ML?OpenDocument

”Kiinnostaako nuorten hyvinvointi?”
Allekirjoitus oli Suomen Psykologiliiton puheenjohtajan, erikoispsykologi Tuomo Tikkasen.

Hänen mielestään nuoret oli jätetty 1990-luvun laman jälkeen tuuliajolle.

http://suomenkuvalehti.fi/jutut/kotimaa/joka-paiva-viisi-nuorta-jaa-elakkeelle-ennatysmaara-masennuksen-vuoksi

Meniko tai jattiko perheet lapsensa hallinnan, huollon, hoidon, paatoksenteon, elatuksen ym. kasvatukseen liittyvan jossain vaiheessa ”valtiolle” vai mita tapahtui?
Miksi mulla on sellainen tunne, ehka vaara, etta lapsista on hirvea kiire paasta eroon kun lapsilisat loppuu ja vanhemmat jotenkin tuntevat etta asiat eivat enaa kuullu heille?

Mista tulee tallainen keskenkasvusten nuorten yksin maailmalle lahtemisen ihaileminen?