Nyt tiedän miksi asun Espanjassa

LINKKI

LakuPekka
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 25.11.2006
Kirjoituksia: 6
Vastauksia: 394

Suomalainen tahtoo poliisivaltioon

”Vakuutusyhtiö Pohjola on tehnyt ensimmäisen oman turvallisuus- ja hyvinvointibarometrin. Siitä paljastuu, että kyselyyn vastanneiden mielestä poliisien ja heidän valtuuksiensa lisääminen, tiukempi liikenne- ja kameravalvonta sekä monet muut konkreettiset toimet lisäisivät tehokkaimmin kansalaisten turvallisuutta.

Liikenne huolestuttaa kansalaisia eniten, toiseksi eniten oma terveys ja vasta kolmantena tulivat globaalit murheet, kuten terrorismi, sota tai rikollisuus.

Hyvä tulos, sillä se vahvistaa, että isot murheet ovat kaukana. Ilmastonmuutoskin oli vain neljän prosentin mielestä huolestuttava seikka.”

…………

Olen asunut parikymmentä vuotta Espanjassa ja minua on aina jokin ilmaston ja kylmyyden lisäksi jurppinut Suomessa. Yleensä olen motkottanut meidän virkamiehistä, poliitikoista, oikeusistuimien puolueettomuudesta ja niiden päätöksistä, mutta pahinta on se, että Suomen kansa on keskimäärin täysin ”junttia”.

Tämä johtunee pitkälti meidän sisäsiittoisesta toimittajakunnastamme ja lähes monopoliasemassa olevasta mediasta, jotka molemmat jatkuvasti luovat erilaisin asiaohjelmin kauhukuvia milloin mistäkin uhkakuvista, jolloin valvontaa ja lainsäädäntöä pitää kiristää.

Nyt tämä totisen torven toitotus on selvästi mennyt läpi ja itse kansa haluaa entistä kovempaa kontrollia. Luojan kiitos, etten enää elä tuollaisessa yhteiskunnassa. Espanjassa on vapaampaa hengittää…onneksi!

Tässä koko karmea artikkeli: http://www.talouselama.fi/docview.do?f_id=1244255&s=u&wtm=te-15102007