Niinpä

LINKKI

devspain
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 30.01.2007
Kirjoituksia: 22
Vastauksia: 1281
santiago kirjoitti:

Pitääkö viiden miljoonan suomalaisen laskea elintasonsa kehitysmaiden tasolle siitä syystä , että vaikkapa Intiaan tai Somaliaan saadaan 100 miljoonaa köyhää lisää, joiden elintasoa voidaan alkaa länsimaiden , mukaanlukien Suomi, tuella nostamaan?

Just.

Maailmaan putkahtaa 200 000 uutta lasta _päivässä_! Siis reilusti yli Miljoona viikossa! Silti TV mainostaa kovasti kehitysavun tarvetta sillä, että ”pelasta nälkäänkuoleva lapsi”.

Haloo!!! Meitähän on 7Mrd, alle 10 vuoden kuluttua 8Mrd… … …. Peli ei vain enää vetele.

Vihertäjienkin on aivan turha selitellä EU-alueella kierrätyksestä ja mistään muustakaan maailman pelastamisesta muovipussien kierrätyksellä tai muilla kuluttajien kiusaamisilla.
Maailma ei niillä pelastu niin kauan kun tilanne on se, että esimerkiksi Kiinassa joka 3 kuukausi saastutetaan aina enemmän kuin Englannissa (Iso Britannia) vuodessa yhteensä. Siis kääntäen, vaikka koko brittien saarivaltio lakkautettaisiin ja saasteita ei tuotettaisi _lainkaan_, niin Kiinassa se saastemäärä nelinkertaistuu samalla määrällä joka vuosi! Ja muualla…