Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Yleiset pulinat › LORPÖTTELYLOOTA 12 › Niinhän tässä kävi:
Niinhän tässä kävi: pulinat lopahtelevat, kun moottori sammui.
OC inspiroi ottamaan kantaa myös taitavasti provosoimalla, ja sekin on sellainen taito, jota en osaa. Enkä uskaltaisi, sillä minulta puuttuu hänen elämänkokemuksensa, lämmin huumorinsa sekä itsevarmuutensa etenkin seurassa, jonka tunnen vain täältä ruudulta.
Minusta on muuten ihan kiinnostavaa lukea kaikenlaisia info-osioitakin Orkissa. Nopeastihan ne lukaisee tai sitten jättää lukematta.
Olen parasta-aikaa paastolla. Jospa siitä löytyisi jutunjuurta.
Aloitin viime keskiviikkona ja aion jatkaa perjantaihin saakka. Sisäinen kevätsiivous tuntui tarpeellisemmalta kuin koluta huushollin nurkkia.
Paasto kannattaa aloittaa lääkärin neuvojen mukaan. Häneltä sain myös ainetta, jolla tuo sisäsiivous lähti käyntiin. Ei kovin mieltäylentävä toimitus, muttei myöskään niin kamala kuin luulin.
Ajatukseni pyörivät jatkuvasti ruoan ympärillä, ja vaikka nälkä kurnii, tuntuu ainakin tällä hetkellä, ettei olekaan oikein teurastaa ja syödä kaksi- tai nelijalkaisia eläimiä.
Kun olin lapsi, yksi mieliruuistani oli munuaiset kermakastikkeessa. Verilättyjäkin söin. Ja maksalaatikkoa.
Uhh, ja kerran aikuisena lautasellani lilluivat aivot. (En syönyt, vaikka täten osoitin epäkohteliaisuutta.)
Tiedän tosin jo nyt, ettei minusta ole vegetaristiksi, mutta valmistelin jo miestänikin tulevaisuuden varalle, sillä lihaa aion kokata huomattavasti harvemmin.
Suoratukalle ihanaa oleskelua siellä Intiassa! Oletko tutustunut uusiin mausteisiin, uusiin ruokiin, vihanneksiin, hedelmiin?