Niin, siis selvennetään tässä

LINKKI

arnold malaga
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 02.07.2010
Kirjoituksia: 79
Vastauksia: 2846

Niin, siis selvennetään tässä nyt sellainen seikka, että nuo galgot eivät ole ajokoiria, joiden esiinajaman saaliin metsästäjä ampuu, vaan ne ovat metsästyskoiria, jotka juoksevat jäniksen kiinni ja purevat siltä niskat nurin ja tuovat sen sitten isännälle.

Näin ollen galgolla voi metsästää jäniksiä ja kaniineja, vaikka ei ampuma-asetta omistaisikaan. Mustalaisethan eivät sellaista saaneet aikoinaan omistaa, tai edes kantaa, joten tuo metsäsätyskoirien käyttö oli heille sitten se keino, jolla sai metsästää.

Ikävä kyllä, he ampuma-aseiden puutteessa myös lopettivat tarpeettomaksi jääneet koirat, tai kun ne lisääntyivät liiaksi, hirttämällä. Ja jos sattui salaa aseen omistamaankin, niin ammukset olivat manneille sen verran arvokasta tavaraa, että ”galgo no vale bala”.

Tylsää vain, että tuo paskamainen tapa on sitten periytynyt tähän päivään saakka. Mustalaiset kun eivät koskaan ole olleet niitä terävimpiä kyniä penaalissa, niin heille on ollut vaikea opettaa, että eläinten tappaminen kiduttamalla on raukkamaista ja väärin.