näinkin

LINKKI

Laura
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 18.04.2008
Kirjoituksia: 26
Vastauksia: 209

Niin, kyllähän Espanjassa asuminen vaatii tiettyä asennetta. Eli sitä, että on varautunut ihan mihin tahansa. Turhan aikainen pelottelu ja kauhujuttujen kertominen on kuitenkin aika typerää touhua. Jos joku erityisesti kysyy, mitä ongelmia voi tulla vastaan, niin voihan kokemuksiaan ja kuulemaansa jakaa. Ne hankaluudet johtuvat usein tuosta mainitsemastasi kielimuurista sekä väärästä asenteesta. Kielitaito ei vielä joko riitä asioiden hoitamiseen tai sitten se on sen verran heikko, että kun lähtee asioita hoitamaan, niin tulee väärinkäsityksiä. Väärä asenne taas on sitä, että yrittää esim. Espanjassa toimia esim. Suomen säännöillä. Ei semmoisesta luupäisestä asenteesta saa kuin pahan mielen, josta saa kiittää ihan itseään.

Osa näistä hankaluus-jutuista on ihan totta. Itsellänikin oli NIE:n hankkimisen kanssa viivästyksiä, mutta silloin reilut kaksi vuotta sitten Fugen poliisiasemalla oli vielä vanha johto päättämässä asioista. Nykyään siellä on kaikki paljon joustavampaa. Loppupeleissä kuitenkin sain numeron, joten mitäs mutkaisesta matkasta.

Suurin osa hurjista ”pelottelu”-kertomuksista (liittyen ihan mihin tahansa Espanjassa elettyyn ja koettuun) paljastuu pitkällisemmän haastattelun jälkeen väärinkäsitysten sumaksi, missä uhri-parka itse on jossain vaiheessa ns. mokannut (kieli- ja/tai kulttuurierojen takia tullut huijatuksi tms.), ja siitä se ikävyyksien suma on lähtenyt urakalla kasvamaan.

Jos ei halua soitella virastoihin tai toimistoihin, asioita voi palkata hoitamaan jonkun konsultti- tai asianajotoimiston. Ihan yhtä hyvin Espanjassa kuin Suomessakin. Ei kenenkään tarvitse pystyä kaikkeen, sen vuoksi näitä palveluja on.