muutama kyssäri lisää innokkaille caminoitsijoille

Uusimmat Keskustelu Espanja.org Jeesinkinurkka Caminolle… muutama kyssäri lisää innokkaille caminoitsijoille

LINKKI

oleo
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 29.08.2007
Kirjoituksia: 9
Vastauksia: 284

Hieno homma, Cruizer! Kiitos molemmille, myös Ronkelille kaikesta tiedosta.

Ronkeli, minä yritän valmistautua henkisesti korkeisiin paikkoihin. Muuten, selviän vaikeista kohdista samalla tavalla hokemalla ”ei mitään hätää”. (vaikka hätä on mitä kamalin) 🙂

La Cruizer, paljon yksityskohtia sinulla on mielessä vaikka on noin pitkä aika vaelluksesta on kulunut!

Olit lämpimämpänä aikana liikkeellä kuin mitä minulla suunnitelmissa ja silti oli vuorilla kylmää. Hyvä tietää!!, sillä ajattelin lähteä kesävaatteissa. Kun olen ollut Andaluciassa toukokuussa, niin lämmintä vaatetta ei ole ollut mukana. Päättelin valmistautua tähän touhuun samoin. Vain kevyttä mukaan. Kuitenkin toisin on kertomasi mukaan vuoristossa. Sait minut vakuuttuneeksi ajattelemaan uudelleen vaatetusta. On siellä hyvä olla lämmintäkin mukana.

Toinen juttu minkä korjaan itselleni heti on se, että alussa ajattelin tehdä ainakin yhden pitkän vaellus välin, kuten te 48 km, huh huh. Luettuani juttusi läpi huomasin, että ei kannata. Kyllä ne reilut 20 km riittänevät päivää kohti. Tosiaan majapaikan ja iltapalan löytäminen pitkän vaelluksen jälkeen ei välttämättä ole helppoa.

Uudet kengät käväisen hankkimaan joulun jälkeen alennusmyynneistä. Kirjaan ohjeet tästä keskustelusta mukaan kauppaan. 😉

Hyvä, että kerroit vuorten korkeudesta ja pituudesta. Niihin kannattaa varautua. Olen myös huono kävelemään asfaltilla, kun aina metsäpoluilla lenkkeillyt, joten sitä pitää harjoituttaa jotta oikeat lihakset oppivat saamaan rasitusta.

Hieno juttu, että pääsit käymään messussa ja rukoushetkessäkin. Varmaan erilainen. Minäkin menen noihin tutustumaan.

Refugioissa kuorsauksen kuuntelemiseen (ellen se sitten ole minä?) auttaa varmaan korvatulpat!

Refugioista vielä: Tarviiko viedä mukana LAKANOITA?
Alle liitän kuvan caminoitsijoista Santiago reitiltä (kuva otettu pbase.com haulla). Siinä ensimmäinen mies kantaa mukanaan pyöreäksi rulalttua RETKEILYPATJAA. Mihin sitä omaa patjaa tarvitsee, jos niissä refugion punkoissa ja jopa lattioilla on patjat?? Onko väärä oletus, että jos refugiot on täynnä, niin sitten menee paikalliseen hotelliin? Onko siis aivan pienimmissäkin kylissä hotelleja saatavilla? Suuremmissa varmasti on.

Kun katsoo kuvaa, niin kylläpä niillä on isot rinkat selässä ja paljon tavaraa mukana! Kauhistuttaa tuo näky! Ajattelin ronkelin kehoituksesta pientä reppua itselleni.

Onko refugioissa PEITTOJA/VILTTEJÄ vai vaan ne patjat? Olisiko hyvä hankkia kevyt makuupussi sittenkin? Ehkä untuva pussi ja olisi se kevyin mahdollinen??