Uusimmat › Keskustelu › Asuminen ja eläminen › Karvaturrit › Minkä hintaisia rokotukset ja mikrosirut ovat? › Mitä tarkoittaa tarvitsee…
Siis mielestäni kirjoitin jo aika selvästi, mutta tarkennetaan vielä kerran.
Sydänmatoa ja leishmaniaa levittäviä hyttyisä EI OLE SUOMESSA. Joten Suomessa asuvia koiria uhkaavat lähinnä ampiaisen pisto ja käärmeen purema, joita vastaan ei voi etukäteen suojautua. Punkit ovat viime vuosikymmenien aikana yleistyneet Suomessa, ja ruohikossa temmeltävä lemmikki melko varmasti onnistuu vähintään muutamia sellaisia keräämään kesän aikana. Saahan sen punkin pois pinseteillä (voin käyttöä ei suositella), mutta mikäli punkki levittää borrelioosia, niin vahinko on jo saattanut tapahtua. Tästä syystä myös Suomessa olen laittanut koiralle kesäkuukausina pipettejä selkään. On hyvin mahdollista ettei koira koskaan saisi punkkia joka levittää tautia, mutta jo se, että pipetit vähentävät punkkien takertumista koiraan, on omasta mielestäni positiivinen asia, ja laitan ihan mielelläni parikymmentä euroa siihen, ettei niitä tarvitse joka mökkireissun jälkeen olla irroittelemassa.
Espanjassa taas esiintyy sydänmatoa ja leishmaniaa levittäviä hyttysiä (ei myöskään koko maassa, aiemmin jo selvensin että Välimeren alue on ”vaarallisin”). Kuten jo sanoin, ystävilläni on jälkimmäisestä taudista ikäviä kokemuksia. Mielestäni on pieni vaiva pitää koiralla hyttyspantaa (vuodessa maksaa n. 34 eur isolle koiralle) suhteessa siihen huoleen ja rahanmenoon mikä seuraisi sairastumisesta. Samalla tavalla perustelen loishäätötablettien syöttämistä. Kuten yllä kirjoitin, nämä sairaudet ovat koiralle hengenvaarallisia.
Ihan varmasti moni pihakoira on täällä vailla näitä ennaltaehkäiseviä hoitoja, eivätkä kaikki välttämättä sairastu mihinkään. Vastaavasti, on hyvinkin mahdollista, ettei ihmislapsi sairastu jäykkäkouristukseen, mutta silti sitä vastaan rokotetaan. Miksi? Koska siihen on mahdollisuus. Varmuuden vuoksi.
Toki markkinoinnilla on näissä asioissa suuri merkitys, ja isot lääkefirmat (Pfizer, Novartis, Merck…) kehittävät kilpailevia tuotteita. Kuitenkin sanoisin, että mikäli lääkkeet toimivat, niin onhan se hyvä että niitä kehitetään! Eri asia jos myydään huuhaata.
Tässä siis minun mielipiteeni. En ole näitä tuotteita kenellekään tuputtamassa, mutta on kai ihan hyvä tietää niiden olemassaolosta.