Minusta on väärin pilkata

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Pekka
Pekka Ei kirjautuneena
Liittynyt: 26.12.2007
Kirjoituksia: 0
Vastauksia: 61

Minusta on väärin pilkata sairaita ihmisiä julkisesti. On hyväksyttävä se,että joukossamme on ihmisiä joiden vietti on suuntautunut tavalla, jota ei voi luonnehtia muuten kuin luonnottomaksi. Sukupuolivietti on luonnonjärjestyksessä se joka tähtää lajin jatkumiseen. Se. kuten muutkin vietit, voi vääristyä ja suuntautua kohteisiin, joilla ei ole mitään tekemistä lajin jatkuvuuden kannalta.Vietti voi suuntautua elottomiin esineisiin, eläimiin. lapsiin tai samaa sukupuolta oleviin lajitovereihin. Niin kauan kun tällaisen vietin käytännön roteuttaminen ei aiheuta vaaraa tai ahdistusta vastapuolelle suhtautukaamme siihen sallivasti. On selvää, että esimerkiksi lapsia on suojeltava sairaiden yksilöiden lähentelyiltä.

Mitä tulee homoihin, keitä me olemme tuomitsemaan kahden sukupuolisesti häiriintyneen ihmisen kanssakäymistä? Mitä meidän tulee kuitenkin välttää, on hyväksyä homoseksualismi jotenkin normaalina ilmiönä vaan nähdä se sellaisena kun se on, eli vietin kieroutumana.

Olen joskus verrannut homoseksuaalisuutta värisokeuteen. Värisokea ihminen on täysin samanarvoinen muiden ihmisten kanssa, muta näön suhteen hänellä on vajavaisuus, joka ei juurikaan häiritse hänen jokapäiväistä elämäänsä. Samoin homoseksuaalilla on sukupuolisuuteen liittyvä pokkeama, vajavaisuus, joka ei mitenkään alenna hänen ihmisarvoaan, mutta merkitsee samalla, että hän ei seksuaalisuuden suhteen ole ”terveiden” ihmisten kaltainen.