Minä kans, minä kans!

Ymmärrän tottuneesti tämän ketjun mielipide-ääripäitä ja kerron kärsiväni jo ennalta stadilaisen orkkisopan ensiviikkoisesta tupakointikiellosta joskin ymmärrän joidenkin siitä osaavan olla jopa tyytyväisiä.

Espanjalaisten ravintoloiden terasseilla kun on tuota ilmanvaihtoa, niin sallivat siellä yleensä sekä tupakoinnin että puheet sen vastustamisesta, joiden keskustelujen äänenpainot vaimentamattomina puolestaan ovat saaneet aikaan sen, että suomalaiset terassit suljetaan syntyvän meluhaitan vuoksi nyttemmin ennen aikojaan samoin kuin parvekkeet, joilta tupakointi on pyritty kieltämään ettei niiltä leijaileva savu altistaisi kokonaisia kerrostalorykelmiä passiivisen tupakoinnin uhreiksi myöskään makuuhuoneissa, joihin savu saattaa tunkeutua ilmanvaihtokanavistojen kautta.

En nyt saa mistään käsiini vanhaa mainosta 1930-luvulta, missä pariskunta istuu luonnon helmassa piirretyn pukutyypin tuprutellessa tupakkaa, jolloin hänen viehättävä daaminsa siinä vieressä istuen lausuu kuolemaa halveksivat sanat: ”Puhalla kultaseni hieman tännekin päin.” Taisi olla merkkinä Chesterfield sillä Klubi 77 haisi tunnetusti pahemmalta eikä tuottanut ehkä riittävää savumäärää ahnaiden ystävättärien iloksi.

Vieläkö jaksatte – minä jatkan …

Kari (KL) kovin ystävällisesti opastaa istujia uuteen järjestykseen ehdottaen jompaa tai kumpaa päätä ja Blues, tuo korkeampiin ilmakerroksiin puhtauksia puhaltava pilottimme oitis kalistaa ämpäreitään ehkä lainkaan arvaamatta, miten meitä huonokuuloisia sitten kaltoin kohdeltaisiinkaan ja varsinkin, jos kaksien yhteenliitettyjen pöytien sisemmät pyöreähköt päät vedettäisiin ulommaksi toisistaan, kuten oisi hajuraon synnyttämiseksi kuitenkin tehtävä, jolloin syntyisi vieläpä joukko väliinputoajia, joita me huonokuuloiset ehkä kuulisimme kuulematta kuitenkaan toisen ääripään etääntyneitä mielipiteitä, joita tässä onkin siitä syystä ehkä suotavaakin kirjallisesti pohtia.

Härifrån tvättas – rajapyykeistä puhuttaessa …

Heitän nyt likoon vielä semmoisen kuvitelman, että istuisin siellä tupakoinnin passiivista harrastusta tiukasti vastustavan prinsessani kanssa (kuten olemmekin ajatelleen tulevan kesän kynnyksellä tehdä), jolloin hän kuuliaisena kumppanina oivaltaen tiettyjen ruokalujen jälkeisten savuttelujeni tuottaman suuren mielihyvän ja nautinnon sekä samanaikaisen tarpeen olla menettämättä vierihoidon saavutettuja etuja (keskinäinen napostelu, hammastikkupalvelu sekä yhden jälkiruokajäätelön nautinta kahdella lusikalla) tuntisi oletettavan varmaa tarvetta asettautua liki itseämme yhdessä, niin kumpaanko pöytään me sellaisena sekaparina sitten lopulta kaksin kuuluisimme, kun toinen on juu ja toinen ei, kumpaisenkin kuuluessa luonnostaan (yksimielisyydestämme huolimatta) eri joukkoon?

Ei-tupakoitsijoiden joukossa on lisäksi runsaasti tiedonhaluisia (potentiaalit väliinputoajat), jotka usein kotikutsuilla kertyvät tupakoitsijoille sallitulle terassille tai keittiöön, missä sitten nauru raikaa ja sukkelat vikkelyydet hersyvät syntisten tupruttelijoiden savujen saastuttamista suista, yleensä olohuoneeseen jääneen vaiteliaan mutta sitä kunnianarvoisemman joukon supatellessa käsittämättömiään mutta ainakin samanmielisinä siitä, että tupakoinnin voisi lopulta kieltää haitallisena lopullisesti kokonaan, koska yksikään jäljelle jääneistä läsnäolijoista ei koe sitä minkäänlaiseksi nautinnoksi tai addiktioksi itselleen.

Tämän kevyen alustuksen jälkeen saatankin sitten siirtyä itse asiaan.

Röyh! Tuota, eeehhh… Tokela se täti suorasuuna esitti yksioikoisen esimerkin siitä, miten tupakoitsijan tunnistaa. Minä käytän myös omakohtaisesti samanlaista merkkikieltä, joka tavallisesti toimii mainiosti ehkäisten vierustovereikseni asettumasta semmoisia, jotka eivät itseäni tai huonoja tapojani siedä. Prinsessa jopa arvioi tuulen suunnan ja istuutuu sen yläpuolelle.

Heikentyneestä kuulostani johtuen joutui tunnettu helsinkiläinen advookaatti (mun stadilainen kaverini) tässä äskettäin istumaan samassa pöydässä kanssani vaikka kertoikin pitkäaikaisen tupakointinsa lopettaneiden tapaan nyttemmin ei-ymmärtävänsä koko puuhaa, jonka soisi muidenkin lopettavan, kun se käy niin kertakaikkiaan helposti, että sen kuin vain lopettaa ja on sitten ilman, höördu hä? Salli sentään minun istuvan samassa pöydässä siis halutessaan kuulla sen mitä minä en olisi ehkä vastaavasti kuullut, jos olisimme istuneet etäämmällä toisistamme.

Olen siis aikamoinen terroristi muiden tupakoitsijoiden tapaan, mutta KL:n istumajärjestystä sovitteleva viesti ei silti saanut minua kiihtymään vaan kannattamaan hänen ehdottamaansa vapaata istumajärjestystä, jonka mukaisesti kukin saa asettautua eri päähän pöytää kuin sellainen joka ei halua siihen samaan päähän pöytää asettautua, väliinputoajien asettautuessa näiden kahden ryhmän välille. Tätä tarkoitusta tasapuolisesti toteuttaaksemme joutuisimme kuitenkin nyt tiedustelemaan toisiltamme myös muista mahdollisista haitoista, jotka saattavat vierustovereille vaikeuksia tuottaa, kuten vaimea puheääni tai mistä tahansa syystä johtuva mykkyys, vääränlaiset innostuksenaiheet, maiskutusäänet, ruokasuin puhuminen ja ruuan roiskuttelu ympäriinsä, kurottuvat kyynärpäät tai käsivarret, vieraalta lautaselta napostelu, ilmavaivat tai peräti se, että ihminen on semmoinen kuin minä.

Noh, näinhän tämä asia sitten selvisi sulassa sovussa, että eikun lounaalle tai sopalle, kukin makunsa tai budjettinsa mukaisesti, lyhyen tai pitkän kaavan mukaan ruokailevien pöytään jompaan tai kumpaan päähän tai erikseen omaan rauhaansa, mutta sulassa sovussa taas ensi keskiviikkona – jookos!