Minä kans!

Yhden päivän pikalomani alkoi ja päättyi eilen ja nyt seuraa työrupeaman osa 2.

Tänään on tosin St. Valentine’s day, joten illalla pukeudumme hieman siistimmin ja vien prinsessan prätkän takapyörän päällä kuljetettuna kalastajakylään erään rantakadun ääripäähän (minne asti harvemmat turistit ymmärtävät taivaltaa) ja syötän hänelle merellisiä elukoita – hitaasti nautiskellen. Saanen kiitokseksi kujerrusta.

Hyvää ystävänpäivää kaikille ja samalla kiitokset palautteista. Ai, että minua ei siis tarvitse ottaa vakavasti vai kuinka se oli, että pyyhkäisen kaikki tai jotakin. Ohhoh! Mutta toki lienee taas syytä mennä itseensä ja kummastella, miten ikinä enää oppisin nöyryyttä ja vaiteliaisuutta, saati sitten pääni kiinnipitoa silloin, kun syntyy tilaa sanomiselle.

Sanan säilä saattaa olla turhan terävä ja pitäisi tietenkin osata sivaltaa silleen, että vain valitut kaulat katkeavat.

Kuitenkin äärimmäisen harvoin tarkoitan tai tahdon pahaa kenellekään. Egoni tosin on profiililtaan korkea – ainakin elektronista verbaaliolemustani vain pintapuolisesti havainnoiville – sekä joitakin tyyppejä ärsyttävä, mille asialle en useinkaan viitsi tehdä yhtään mitään. Ta ehkä vähän funtsin. Fiksummat nimittäin kyllä hiffaavat, että sisälläni asuu ihan tavallinen arkajalka omine tunnistettuine virheineen – enkä pidä itseäni yhtään muita parempana paitsi niitä, jotka sattuvat kuulumaan siihen joukkoon, jotka eivät sitä edes ymmärrä.

Juu, et tarvitse taputtaa – eikä taputella. Tyrkytän joskus apuani ihan pyytämättä. Osaan tai en, mutta monasti edes yritän. Joillekin se on muiden asioihin puuttumista, vaan ajoittain huomaan tai tiedän saaneeni hyvääkin aikaan. Ja tottakai osaan myös loukkaantua – tai suuttua, kun joku kykenee ampumaan niin että osuu ja uppoaa.

Jaahah, päätän aasialaisen aamun verbaalisen verryttelytuokioni tähän ja ihmettelen vain, miksi taas kaiken tuon julkaisen. Analyytikot sitten kertokoot sen palautteissaan, jos katsovat kommentoinnin tarpeelliseksi.

Mulla on kova pää – OC