Majoneesit

LINKKI

odysseus
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 29.01.2007
Kirjoituksia: 1
Vastauksia: 139
eiole kirjoitti:

Salmonellavaarasta olen kuitenkin epäileväisempi. Espanjalaisista kananmunista salmonellaa kyllä löytyy, ja siksi meidän perheessä ei syödä majoneesia eikä mousseja, joihin on sekoitettu kuumentamatonta munavaahtoa. Ja joka maassa yksi varma salmonellaloukku on vähän puoliraa’aksi jäänyt broileri. Eivätkä merenelävätkään ihan takuuvarmoja ole.

Niin, siis suomessakin on se yksi kananmuna ja broileri piilossa jossain!!

Täällä espanjassa on ravintoloissa omatekoisen majoneesin tekeminen lailla kiellettyä, eli pelkosi on turha. Samoin on muuten lakisääteistä, että jokaisessa ravintolassa on koosta riippuen vähintään 1 tai 2 henkilöä, jotka ovat käyneet ns. elintarvikkeiden käsittelykurssin.
Kuten jo aiemmin sanoin, niin järki päässä pitää olla ja katsoa minkälaisessa paikassa syö. Silti on turha pelätä pienten (tapas)baarien tarjontaa, niissä on ruoka useimmiten erinomaista.

Itse olen vuosikaudet ympärivuotisesti syönyt espanjassa ”kaiken mahdollisen” ja koskaan ei ole tullut edes pientä vatsatautia saatikka pahempaa.

Hepatiitista sen veran, että aikuiselle annettava kolmivaiherokotus (rokotteen jälkeen toinen kerta kuukauden kuluttua ja kolmas puolen vuoden kuluttua) riittää antamaan elinikäisen suojan. Varmista kuitenkin että olet saanut sen. Tetanus on tietysti ihan normaali rokotusohjelmaan kuuluva rokote.