Lueskelin yhdistyksistä

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Kari
Kari Ei kirjautuneena
Liittynyt: 01.07.2006
Kirjoituksia: 175
Vastauksia: 1456

Olen taustalla hieman kysellyt ja lueskellut yhdistyksiin liittyviä asioita ja systeemin pystyttäminen pyörittämisineen vaikuttaa aivan simppeliltä. Mutta kuten eppunu tuossa edellä totesi, tarvitaan myös käytännön toimenpiteitä.

Olen edelleenkin saanut asian suhteen kivasti privaatteja yhteydenottoja ja saamani palautteen perusteella olen vakuuttunut, että saamme asian kohtuullisella aikataululla järjestymään – tavalla tai toisella.

Kannattaa myös mieltää, että pelkkä yhdistyksen perustaminen ja sen kevyiden rutiinien järjestäminen ei ole se homman ydin, vaan oleellisessa osassa on nimenomaan se henkilö tai henkilöt, jotka lähtevät vetämään asiaa käytännön kehittämisen tasolla eteenpäin.

Kun tutkiskelee PRH:n ja verottajan pykäliä ja ohjeita, niin yhdistyslaki ja käytännöt antavat hyvinkin riittävät mahdollisuudet toiminnan pyörittämiseen ja myös taloudellisten ja muiden resurssien keräämiseen. Rahatilanteesta riippuen yhdistys voi maksaa jopa kohtuullista palkkaa toiminnan vetäjälle.

Periaatteessa puheenjohtajan on oltava Suomessa asuva Suomen kansalainen, mutta vapaamuotoisella hakemuksella voi hakea poikkeusta, eli esimerkiksi Espanjassa asumisen ei pitäisi tuottaa mitään ongelmaa.

Jos oma ajankäyttöni mahdollistaisi, olisi yhdistys jo perustettu ja täydessä toiminnassa… mutta käytännössä aikatauluni ovat olleet jo useita kuukausia – ja seuraavan pari-kolme vuotta – buukattu duunihommia niin täyteen, että valitettavasti en pysty tarttumaan uusiin haasteisiin.

Mielelläni otan kuitenkin edelleen vastaan yhteydenottoja ja yritän saada kasattua sopivan ydinryhmän, joka lähtee vetämään asiaa eteenpäin.