Lapsillekin tasa-arvoa

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä ronkeli
ronkeli Ei kirjautuneena
Liittynyt: 03.01.2007
Kirjoituksia: 9
Vastauksia: 809

Kun Suomi nyt kerran on mahdollistanut Espanjaankin suomalaisen koulun, niin ainakin minun mielestäni siihenkin tulisi soveltaa Suomen koululakia samalla tavalla kuin Suomessa.

Koulunkäynti ei saa vaarantaa perheen taloudellista tilannetta.

Jos meidän kolme lastamme kävisivät suomalaista koulua vaikkapa Espanjassa, perustaisin muiden vanhempien kanssa barrikaadijoukon, joka vaatii näille koululaisille samat puitteet ja oikeudet kuin Suomessakin on.

Kyseessähän suomalaiset koululaiset suomalaisessa koulussa, joka ajaa ihan samaa asiaa kuin upeat suomalaisilla verorahoilla ylläpidetyt Suomikulttuuri-institutiot ulkomailla. (Minulla ei ole mitään noita institutioita vastaan. Hyvää peeärrää ja kulttuurivaihtoahan nekin.)

Kannattaa ottaa yhteyttä poliittisiin päättäjiin ja pitää ääntä suomalaisissa medioissa, eikä vain tyytyä riittämättömään taloudelliseen tukeen. Vaatimattomuus ei aina kaunista.

Tutkikaa Suomen koululakia, perustakaa vaatimuksenne siihen.

Lapsilla ei ole poliittista lobbyä, mutta vanhemmat voivat ajaa heidän asiaansa hyvinkin pitkälle.