LakuPekka, eihän muisti pätki

LINKKI

Jukka
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 20.09.2007
Kirjoituksia: 2
Vastauksia: 18

Muistat varmaan 80/90-lukujen taitteen Suomen? Kaikki kiinteistöbusineksesta leipänsä ansainneet vannoivat, että hinnat eivät laske eikä lamaa tule. Alan ammattilaiset, kiinteistövälittäjät ja rakennuttajat. Ja tulipa lama. Ja konkursseja. Osa velkaantuneista lähti tänne rannikolle karkuun ja odottamaan asian unohtumista ja velkojensa anteeksiantoa. Et kai ole tietämätön tästä?

Kuuluu ihan jokaisen kauppatieteitä opiskelleen perusosaamiseen, että tietää, että lamaa seuraa noususuhdanne ja päinvastoin. Ihan kuten, että sateen jälkeen tulee pouta and so on. Ja nytkin tulee lama, kysymys kuuluu, koska se alkaa ja kauanko se kestää. Itse olen sitä mieltä, että Aurinkorannikolla se on alkanut, ja se alkaa aina investointien määrän pienemisenä.

En oikein usko tuohon esittämääsi, että ostettavista kohteista alkaisi tulla pulaa. On nimittäin niin, että markkinoille tulee oikeasti seuraavien kahden vuoden aikana lisää kohteita myyntiin, koska osa aina on ihmisiä, joita lama koettelee niin kovasti, että asunto on pantava myyntiin. Siellä on sitten myynnissä valmistuneet tyhjänä seisovat urbanicacionit sekä jo ostetut ja asutut kämpät.

Sami tuossa kirjoitti jossain lehdessä, että miten nyt oikeasti voidaan sanoa, että asuntojen hinnat on liian korkealla. Väittäisin, että sen tietää siitä, että tänään tyypillinen 25-vuotias espanjalainen ei tulevaisuuden näkymillään pysty ikäpäivänä selviytymään asuntoveloistaan, jos menee ostamaan itselleen kämpän. Silloin on jotain pielessä!

Nyt laman tullessa koittaa se aika, jolloin on viisasta peruskorjauttaa asuntonsa. Ensiksikin, sen saa nyt teetyttyä, high seasonin aikana et edes löydä itsellesi osaavaa työmiestä, sitä paitsi työmies tulee nyt halvemmalla. Työmiehen kannaltakin tilanne on positiivinen, palkansaanti jatkuu ja ammattitaito säilyy eikä työttömyys rupea painamaan mieltä.