Kyllä minä heitä uskon

LINKKI

Mundo
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 23.05.2013
Kirjoituksia: 10
Vastauksia: 41

Tämä tapahtui muutama vuosi sitten, mutta itse kuulin ryöstöstä vasta tänään kun oli juttua. Yritin tutkiskella kaasuja, ja tällaiseen tekstiin törmäsin.

”Kuljetusliike Raimo Stenwallin autot ajavat ulkomaanajoja usealla autolla Espanjaan ja yhdellä Ranskaan. Yhtiön kuljettajat ovat joutuneet usein nykyajan maantierosvojen kanssa tekemisiin, sillä Espanjassa yöpyessään kuljettajat ovat saaneet varkaita kiinni itse teosta useaan kertaan. Vakavin tapaus Espanjassa sattui viime vuonna, kun yhtiön nukkuva kuljettaja huumattiin kaasulla ja tämän jälkeen murtautujat putsasivat hänen koko henkilökohtaisen omaisuutensa. Nyt yhtiö on varautunut mahdollisiin tuleviin hyökkäyksiin asianmukaisilla varusteilla, kun vuoden lopussa viiteen autoon asennettiin NX-4 -kaasuhälyttimet. Hälytin varoittaa hiilimonoksidin eli hään lisäksi tunnetuimmista kaasuista, joita ryöstäjät voisivat käyttää tainnuttamiseen. Kaasulla tainnuttamisessa on olemassa todellinen vaara, jos ryöstäjät jostain syystä jättävät keikan kesken ulkopuolisen häiriön vuoksi, tai eivät pääsekään ohjaamoon. Tällöin käytetty kaasu ei pääse tuulettumaan ja ohjaamoon jäädessään se voi aiheuttaa nukkuvalle kuljettajalle taintumista pahemmat vauriot.”

Kyllä ne jotain kaasuja käyttävät…

Pariskunta itse spekuloi kuviota niin, että jotain unettavaa kaasua on jostain tullut, koska koirakin nukkui iltapäivään asti. Pariskunta ei ole tottunut nukkumaan pitkään.