Kulttuuri

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Ocaso
Ocaso Ei kirjautuneena
Liittynyt: 12.06.2008
Kirjoituksia: 276
Vastauksia: 375
Laura kirjoitti:

Ocaso kirjoitti:

Härkätaistelu ei ole ollut paremmassa kunnossa viimeiseen viiteentoista vuoteen, ja yleisömäärien kasvun hidastumista ei ole näkyvissä. Härkätaisteluareenoita rakennetaan lisää vuosi vuodelta, Madridiin rakennettiin jokunen vuosi sitten yksi areena lisää, Málagan ferialle lisättiin juuri jokin aika sitten yksi taistelu lisää yleisen kysynnän kasvettua vuosi vuodelta, jne, jne.

Ocaso, onko sulla näkemystä/mielipidettä/tietoa siitä, mikä vetää ihmiset katsomaan tappamista? Näinhän on tehty läpi ihmisen historian, erilaisissa taisteluissa on näytösluontoisesti tapettu sekä ihmisiä että eläimiä. Eri kulttuureissa eri aikoina näille näytöksille on ollut omat sikäläiseen kulttuuriin pohjautuvat syynsä.

Voiko siitä ympäriltä riisua ne rakennetut kulissit, tarinat ja uskomukset (joskus uskonnot) ja löytää ytimestä jonkin syyn, miksi ihminen haluaa seurata tappamista? Mikä on se perimmäinen voima, joka vetää ihmisen katsomaan elämän voiman katoamista? Vallankäyttöä, alkukantaista eläimellistä verenhimoa, laumaeläintä yhdistävää voitonhurmaa…?

Ja vielä; miksi juuri väkivaltainen, toisen pakottama kuolema kiehtoo? Jos luonnollisen kuoleman (sairauteen tai vanhuuteen) läpikäyviä eläimiä tai ihmisiä tuotaisiin näyttämölle, sitä todennäköisesti pidettäisiin täysin makaaberina.

[/quote]
Hmmm … mielenkiintoinen kysymys.

On luultavasti erittäin epäilyttävää riisua ”kulissit” pois härkätaistelulta, koska sitä nimen omaan välimerellinen kulttuuri on; kulisseja. Välimerellisessä kulttuurissa ”kulisseilla” on valtava painoarvo, ja sisällöllä usein ei niinkään. Näin poistaisimme kulttuurilta yhden sen peruspilarin, dekoraation ja oheiskuviot. Ja juuri tämän takia välimeri onkin usein sangen traaginen, ja tästäpä hyvänä esimerkkinä on härkätaistelu.
Pitää ottaa myös huomioon välimeren kulttuuriperintö, joka elää vieläkin suhteellisen voimakkaana. Kreikalla on sankaritarustonsa, Turkissa samoin, kunniasta soditaan vieläkin lähi-idässä, pohjoisafrikassa on hyvin voimakas kunnia käsite … Italialaisilla on ylpeytensä, jne, jne. Olisi huomaamatonta olla tarkastelematta härkätaistelua myös tätä pohjaa vasten. Härkätaistelu on myös tätä; ylpeä taistelija kohtaa suuremman ja voimakkaamman pedon ja voittaa omalla nokkeluudellaan, taidollaan ja ennenkaikkea rohkeudellaan. Rohkeus, esp.valentía, sanalla on välimerellä hyvin voimakas kaiku.
Välimeri on myös kuolemaa, niinkuin edellä mainitsin, ja sana kuolema on välimerellä iskostonut kulttuuriperintönä jokaisen selkäytimeen. Sodat, katovuodet, despoottiset valloittajat, maan kovuus ja kuivuus, jne, jne. on luonut tämän konseptin. Tätä pohjaa vasten härkätaistelu, kuten tietynlainen oman kohtalonsa kohtaaminen näytöksessä elämän petoa vastaan on varmasti luonut omanlaatuisen helpotuksen tunteen kollektiiviseen angstiin jota välimerellinen yhteiskunta on kautta aikojen ja läpi sotien ja sorron tuntenut, antamalla mahdollisuuden voittaa symboolisesti omat pelkonsa ainakin kerran elämässään.
Härkätaistelulla on siis symboolinen ja psykologinen puolensakin jos nopeasti asiaa tarkastellaan.

Tästä kaikesta ei tule siis riisua uskomuksia, jne, jne, pois koska silloin jättäisimme välimerellisen ihmisen ja kulttuurin joka hänelle antaa henkistä happea, täysin alastomaksi ja turvattomaksi haasteiden edessä. Mikä suomessa on suo, kuokka, Jussi ja P..kele, on espanjassa ylpeys, omanarvontunto, traagisuus, ja fatalismi. Näillä arvoilla välimerellä ratsastetaan, ja liikutaan eteenpäin, on erheellistä kuvitella että esim. suomalainen kulttuuri tai henkinen maailma voisi ikinä korvata espanjalaisen omaa välimerellistä maailmaa vaikka joku aivan tosissaan niin ajattelisikin.

Välimerellä on liian paljon sisältöä kulttuurin matkalaukussa, jotta sitä saisi ikinä tyhjennettyä näillä keskustelusenttimetreillä, tai edes jotta sitä saisi edes hiukan purettua paremman ymmärtämyksen saavuttamiseksi.

Ensinmäinen joka ihmisen tulee tehdä ymmärtääkseen välimerta on tutustua avoimin silmin sen kulttuuriin hiukan syvemmin, lukemalla esim. kirjallisuutta jota jo antiikin kreikassa kirjoitettiin kuten esim. Homeron teokset Íliada ja Odysseija tai mitä Roomassa kirjoitettiin kuten Virgilion (Publio Virgilio Marón) ”Aeneidos”.

Kaikki tämä, ja paljon muu, on se kulttuuripohja jota vastaan härkätaistelua tulee arvostella ja tarkastella. Ei siis suomalaisten arvopohjaa vasten. Tämä on ainakin mielestäni rehellisin tapa lähestyä toista kulttuuria, sen omista lähteistä juoden. Ilman toisen kulttuurin syvenpää tuntemusta niin moni asia jää arvoitukseksi tai ei muuten vaan aukene muualta tulleelle.

Suosittelen tämän tien ottamista, tie ei ole helppo kulkea käsi kädessä kreikan tai rooman aikaisten giganttien kanssa, mutta se varmasti palkitsee jos rahkeet kestävät tämän tulikokeen. Oppiminenhan ei ikinä ole ollut täysin kivutonta, mutta useimmiten oppimisen voimannäytös palkitaan henkisellä ja tiedon määrän kasvulla.

Esim. Virgilion ja Homeron kirjoituksia löytyy espanjaksi käännettyinä hyvin varustetuista kirjakaupoista jos kreikan tai latinan tuntemusta ei ole, mutta kiinnostusta välimerellisen kulttuurin yhteen osaan eli kirjallisuuden alkulähteisiin tutustumiseen taas on. Kirjallisuus ja teatteri oli välimerellä aikoinaan ihmisille täysin itsestään selvyys. Filosofit pitivät oppituntejaan kivillä istuen oliivipuun varjossa ja tänäpäivänä me opiskelemme samoja filosofeja ilmastoiduissa koululuokissa kauniisti kuvitetuista kirjoista.

Härkätaistelu on vain kaiken tämän välimerellisen kulttuurin paikallinen, ja ei niinkään paikallinen kun huomaa miten laajalle levinnyt härkätaistelu todellisuudessa on, jatkumo tämän päivän ja menneisyyden piirteineen.

Toivottavasti auttoi, tästä voisi kirjoittaa ikuisesti, vieläkin laajemmassa kontekstissa.