Kokemusvihjeitä sivummalta …

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Old Chap
Old Chap Ei kirjautuneena
Liittynyt: 13.07.2006
Kirjoituksia: 106
Vastauksia: 2386

Aluksi totean, että en ehdota mitään. Kerron vain mitä muualla tehdään ja siitä voi sitten kukin vääntää mieleisensä ehdotuksen Orkin soppapäiville, jos tämä herättää ajatuksia.

Thaimaan Pattayalla toimii monikansallinen EXPATS CLUB (johon on juuri perustettu suomenkielinen sivuosasto). Klubi kokoontuu kerran viikossa tapaamisiin, joiden yhteydessä myös syödään jotakin ja ollaan muutoin vain yhdessä, tavataan uusia ihmisiä jne. Jokaisessa kokouksessa on tietenkin läsnä eri alojen ”asiantuntijoita” eli jäseniä ominen todellisine kokemuksineen erilaisten asioiden sujumisesta tai järjestelyistä. Lisäksi paikalle on kutsuttu yleensä jonkin alan asiantuntijoita pitämään lyhyt alustus oman alansa aiheesta ja vastaamaan siihen liittyviin kysymyksiin.

Huom: Kutsutut ovat yleensä ammattilaisia. Amatöörit luulevat, asiantuntijat tietävät. Silti yksikään ei ole myymässä yrityksensä palveluita, joskin kontaktin kautta syntyy ehkä luottamus, joka voi sitten johtaa myös asiakassuhteeseen – minkä itse katson vain myönteiseksi jatkoksi molemmille osapuolille.

Lisäksi on avoin foorum, jossa keskustelua johtaa joku. Foorumin kysymykset esitetään aina ennalta kirjallisina (lomakkeeseen on merkittävä kysyjän nimi, jota ei kuitenkaan julkisteta). Kysymyksiin voi vastata kuka tahansa paikalla oleva ”asiantuntija” tai asiantuntija. Jos tyhjentävää vastausta ei kyetä antamaan samantien, asia siirretään seuraavan viikon kokoukseen (joka on muutoin luonteeltaan kuin soppapäivä) mihin mennessä tosiasioihin perustuva vastaus hankitaan.

Tilaisuuksien tapahtumat ovat johdettuja, jolloin ne eivät pääse rönsyilemään ja siten jää tilaa myös viihtymiselle ja vapaalle seurustelulle eri pöytäseurueiden kesken (ja kaiken lisäksi uudet tulokkaat pyritään yleensä ohjaamaan pöytiin, missä he saavat välittömästi mahdollisuuden tutustua ”vanhoihin” jotka toimivat siten ikäänkuin uusien kummeina – saaden uudet tulokkaat tuntemaan itsensä tervetulleiksi.

Orkkisoppa on vielä liian pienimuotoinen näin mittavalle järjestelylle, mutta ehkäpä tuosta jotakin voisi irrota ajatuksiin toteutettavaksi omaan tapaan myös Espanjassa. Funtsikaa.