Kokemuksia Espanjasta

LINKKI

Soleee
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 27.01.2014
Kirjoituksia: 1
Vastauksia: 1

Saavuimme Espanjaan kolme vuotta sitten, ystäväperheen yllyttäminä. Emme ole katuneet muuttoa yhtään.Päinvastoin, olemme löytäneet Fuengirolasta omat kuviomme ja haluamme jäädä tänne pysyvästi asumaan.

Lapset 10v. 6v. Poika aloitti suomalaisessa koulussa (ensimmäinen vuosipuolikas). Hyvä koulu, ei mitään pahaa sanottavana. Päätimme kuitenkin jäädä Espanjaan ja tiesimme sen aika pian. On tärkea saada lapset sulautumaan espanjalaiseen kulttuuriin ja erityisesti kielten opsikeluun, joten lapsemme aloittivat oppitiensä espanjalaisessa kouluissa. Nykyään vanhempi poika puhuu sujuvaa espanjaa ja englantikin on vahva. Eikä nuorempi poika ole yhtään vanhempaansa huonompi.

Itse en ole oppinut espanjaa. Hävettää. Toki haluaisin osata ja oppia. Olen kauneusalalla hommissa ja asiakkaat pääasiassa suomalaisia. Löysin työpaikan aika nopsaa. Olin onnekas ja oli suhteita.

Hevostiloja löytyy paljon! En ole alan ihmisiä, mutta tunnen sellaisia, suomalaisiakin. Olisi toki hyvä osata jo espanjaa. En tiedä minkälaisia hommia olisi tarjolla ja pystyykö niillä töillä elättämään itsensä. Ensimmäisenä Espanjassa asumisvuotena saimme Suomesta joitain etuisuuksia. Niillä ei tietenkään pärjää. Oli meillä myös säästöjä.

Muutimme vuokralle kalustettuun kolmioon, jossa asumme edelleen (suomalaisten omistama asunto).

Toivon, että löydätte töitä ja päädytte tänne. Elämä täällä on mukavaa.