Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Uutiskulma › Yleislakko 29.9.2010? › kojo voisi
Lumenluoja kirjoitti:
”ymmärtämätöntä kansaa löytyy läpi Euroopan.”Tiedätkö sinä muita laillisia keinoja massoille vastustaa valtaapitävien vääriksi tai ylimitoitetuiksi kokemiaan päätöksiä kuin äänestäminen ja lakko?
oikein kertoa minullekin mikä tässä nyt on ylimitoitettua. Lueppa sinäkin niistä linkeistä vähän maailman totuuksia ja ihmettele sitten mikä leikkaaminen ja siirtyminen vakaammalle pohjalle on ylimitoitettua ja mikä ei. Suomessa tätä ehdottoman oikeaa tietä vain paetaan ja karhu tulee vastaan. Toki moni ajattelee että se tulee vasta silloin vastaan kun minä olen matojen ruokana … ajattelisivat edes lapsiaan tai ystäviensä lapsia jos omia ei satu olemaan. Aasia tulee ja jyrää. 30 vuoden päästä eurooppalaiset raatavat kuten nyt kinuskit foxxconien tehtailla jos ääni kellossa ei muutu. Voi kyllä olla aika myöhäistä jo.
Voin kyllä vastata nyt suoraan tässä, jotta halukkaat voivat keskittyä lakkoiluun ja marssimiseen ajattelun sijaan. Vappukin tulee pian. Ylimitoitettua on kaikki se, mikä tehdään velkarahalla, jota ei pystytä maksamaan takaisin. Tähän kuuluu isolta osalta se mikä ei ole aidosti tuottavaa vaan laskennallista BKTä kuten puolet virkamiehistä, ylimitoitettu sosiaaliturva, liiallinen asevoimien varustelu, ylisuuret eläkkeet, älytön energian tuhlaus you name it. Nämä marssijat ja lakkoilijat ovat vain tottuneet asemaan ja tilanteeseen, jolla ei ole enää kantavaa pohjaa. Hyvin harvalla itseasiassa on kantava pohja nykyään, mutta jos sitä vielä lakkoilemalla ja muilla haitoilla heikennetään niin se on suorastaan välinpitämättömyyttä ja tyhmyytä (Toki Suomen ex PM:kin sanoi, että ei ”hoksannut”). Ja tätä tehdään oikein joukolla. Toivottavasti marssivat mereen jäähtymään ja miettimään mistä oikeastaan on kyse. Toivottavasti alkavat kokemaan realiteetit oikeiksi eikä keskenään keksitä kokea ja fiilistellä mitä sattuu. Kipeää tämä tekee, mutta ei voi mitään jos mikään ei mene tajuntaan kuin ”kantapään kautta”. Suomessa on sentään vielä asiat jotenkin ok kun korttitalo ei ole romahtanut, mutta muualla Euroopassa ollaan helisemässä – pian jopa Saksassa. Irlanti on hyvä esimerkki maasta, joka on tyrinyt vielä 5 vuotta sitten olleen tilanteensa esimerkillisesti. Kreikkalaiset ovat kyllä taysiä huijateita, joten sieltä voisi tuottaa Suomeenkin poliitikkoja ja virkamiehiä – ei tuntuisi missään. Espanjan strategia taisi tukeutua muun Euroopan kukoistukseen, mutta ohrasesti kävi.
Jos yksilöllä ei ole velkaa ja makselee kulunkinsa käteisellä, niin se ei tarkoita, etteikö yksilö eläisi velaksi. Tätä ei varmaankaan tarvitse kenellekään selittää?
Miettikääpä mitä tapahtuu jos vaikka öljyn hinta kohoaa 200$ tynnyriltä. Sitten ei tarvitse lakkoilla vaan voi ihan rauhassa pysyä kotona kunnes sapuska loppuu.
Tämä tästä tällä kertaa, koska menen nukuttamaan noita MEIDÄN sijaiskärsijöitä – siis sinunkin, joka tätä luet. Toivottavasti eivät kiroa meitä nykyisiä aikuisia ja pian/olevia eläkelläisiä kun täyttävät 30. Ja enennkaikkea toivottavasti haluavat maksaa veroja ja on millä maksaa. Epäilen kyllä suuresti.