koiria

LINKKI

devspain
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 30.01.2007
Kirjoituksia: 22
Vastauksia: 1281
diablita kirjoitti:

Kummastelen oikeastaan vain sitá járjestelmállistá lóytókoirien varastoimista ahtaisiin olosuhteisiin, joista ne sitten aikamoisella vaivalla ja ilmeisesti suhteellisen suurella rahalla lennátetáán TOISEEN MAAHAN. Ja kummastelen sitá siksi, ettá se energia, eláinrakkaus, tieto ja raha, joka siihen, minusta járjettómáltá vaikuttavaan toimintaa káytetáán, voitaisiin ehká káyttáá niiden syiden etsimiseen ja poistamiseen, jotka johtavat táhán tavattoman suureen hyláttyjen koirien mááráán.

Syyt tiedetään. Ne ovat syvällä espanjalisessa kulttuurissa, jonka muuttaminen on hidas prosessi.

Miksi koiria sitten varastoidaan ahtaisiin olosuhteisiin, johtuu siitä että parempiakaan olosuhteita ei ole tarjolla toiminnan rahoituksen puutteen vuoksi. Ahdas häkki, jossa koira odotaa uuteen kotiin pääsyä, esimerkiksi PAD:llä on kuitenkin huomattavasti parempi vaihtoehto kuin ahdas häkki tappotarhalla, esimerkiksi täällä. PADillä ja muilla vapaaehtoistoimivaisilla tarhoilla koiria edes ulkoilutetaan, ne saavat ruokaa ja vettä, häkit siivotaan, yhtään koiraa ei tapeta ellei se ole lääketieteellisesti ja humaanisti parempi vaihtoehto ja mikä parasta kaikille koirille löytää koti ”diablitojen” ja ”selmojen” kovasta vastustuksesta huolimatta.

diablita kirjoitti:

Esimerkiksi pari páiváá sitten kávin eláintarvikeliikeessá, jossa toimii myós eláinláákári. Puodin peráltá kuului vienoa haukuntaa ja minulle esiteltiin noin 4 kk:n ikáinen rotukoiran pentu. Ja yritettiin vielá puolivákisin myydákin se. Oli erikoistarjouksessa! Minua koko episodi járkytti.

Eikó tuollainen ole omiaan lisáámáán eláimen ”heráteostosta”? Oliko pentuparka lasikopissaan oikeasti onnellinen? Eikó pennun kuuluisi olla emonsa ja sisarustensa luona siihen asti, ettá se on luovutusikáinen ja sitten láhteá uuteen kotiin joko rahanvaihdon jálkeen tai ilman. Ja eikó kasvattajan kuuluisi ainakin jonkin verran miettiá minkálaiseen kotiin pennun antaa?

On ja (lähes) kaikki löytöeläinten puolestapuhujat vastustavatkin kovasti näitä lemmikkieläinkauppoja! Älä ikinä osta koiraa sellaisesta! Älä ylipäätäänkään osta koiraa vaan adoptoi se -löytöeläintarhalta.