kevennettyä totuutta

Uusimmat Keskustelu Yleistä Yleiset pulinat Faktoja Aurinkorannikolta? kevennettyä totuutta

LINKKI

eiole
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 27.09.2006
Kirjoituksia: 5
Vastauksia: 153

Tietysti ryöstöjä tapahtuu niin Espanjassa kuin muuallakin. Pieni osa suomalaisten kovista kohtaloista on kuitenkin väritettyä totuutta. Esimerkki meiltä Mar Azulista: pääsiäisen tienoilla Espanjassa lomaileva suomalaismies kulki silmä mustana ja huuli halki. Kertoi venäläisten ryöstäneen hänet kotimatkalla lähipubista kotiin edellisenä yönä. Silminnäkijähavainnot kertoivat kuitenkin muuta: mies oli mennyt nousuhumalassa nipistelemään kahta espanjalaisnaista takapuolesta, vaikka näiden miehet istuivat viereisillä baarituoleilla. Espanjalaismiehet olivat sitten baarin ulkopuolella opettaneet suomalaiselle käytöstapoja vähän kovakouraisesti. Kun totuus tuli naapuristossa ilmi, suomalaismies palasi kiireen vilkkaa Suomeen oman vaimon huomaan. Voi vain arvata, millaisen stoorin hän siellä kertoi venäläisryöstäjistä. Ettei vallan olisi päässyt paikallislehtien palstoille asti!