joopperaa jos joginlaista

Uusimmat Keskustelu Yleistä Yleiset pulinat PULINABOX 45 joopperaa jos joginlaista

LINKKI

Willi
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 31.01.2007
Kirjoituksia: 28
Vastauksia: 792

Aloitetaan lopusta kohti alkua.

Matkamies kirjoitti:

En voisi kuvitella, että ostaisin oopperamusiikkia kotiin kuunneltavaksi. Mutta oopperassa käynti onkin sitten toinen juttu. Olen käynyt muutaman kerran Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Kansallisoopperassa useita kertoja. Mieleen on jäänyt esitykset La Traviata, Carmen ja Sevillan Parturi. Ooppera esitettyksenä on kokonaisvaltainen kokemus, jossa musiikki on yksi osa. Pidän kyllä oopperasta kokonaisuutena. Lavasteet, laulajat, kuorot, puvut yhdistettynä musiikkiin ja tietysti myös tarina ovat kokonaisuus, josta ei saa kiinni cd:tä kuunnellessa kotisohvalla. Ja juuri siksi levyhyllystäni ei löydy oopperamusiikkia.

Miunkin pitää häpeillen tunnustaa että ei miulta kotonta löydy paljoa CD-levyjä oopperapuolelta. Virallisesti on vain 2 oopperaa kokonaan CD:llä sitten onkin aaria kokoelmia joista voin plärätä aina tarpeenvaatiessa sen aarian jota harjoittelen. Ja jos ei oikeaa löydy niin sitten etsitään netistä. DVD:t ovat sitten asiat erikseen. Niissä löytyy sitten jo enemmän oopperoita vaikka ei ne voita millään sitä kun menet paikan päälle kuuntelemaan ja katsomaan oopperaa.

Old kirjoitti:

Ja me täällä onnelassa jatkamme kiltisti lutu-lutu-linjalla eikä Kari meitä mäiski.

Tuo onnelan kommetti sai miut täällä hekottamaan niin maan perusteellisesti. Johtuen ihan vain siitä että virallisesti tuo meidän kotitila tuolla Suomessa on nimeltään Onnela. No tulipahan taas hyvät naurut.

Old kirjoitti:

Siten vakuutan myös ystävieni Ivankan ja Tokelan esim. olevan edelleen iskussa, minkä satun vain tietämään.

Nyt muuten selvis missä se Tokela on 😉 Ivanka on houkutellu sen mierontielle 😉 eiks jeah 😉

Old kirjoitti:

Kävin tänään tuolla toisella sivustolla katsomassa menoa. Voi-voi, ne ovat liikuttavasti saaneet nyt yhden kellokkaan julkistaman psykologisen huomion (jota muut sitten toistelevat vailla omia ajatuksia) – meillä täällä ei ole elämää ja ruutu ja näppis ovat yötäpäivää ainoat ystävämme. Ja me, jotka olemme menneet hölmöt vierasmaalaisiin naimisiin ja muuttaneet ulkomaille, olemme kaikkein onnettomimpia. Kun ei osata kommunikoida puolison kera, hah-hah!

Siis ei muuta elämää kuin ruutu ja näppis? okiz…. Pitää vissiin ottaa toi ruutu mukaan ensi yönä tuonne sänkyyn ja näppis laittaa tyynylle. Mitäköhän tuo mieheni sihen sanoo? Mutta enhän minä voi sitä tietää kun en osaa kommunikoida puolisoni kera 😉 Tänään muuten keskusteltiin kemiasta niin englanniksi kuin espanjaksikin mieheni kanssa. On meinaa hauskaa seurata kun mies tekee läksyjään ja ite tulee samalla opittua samat asiat uudestaan jotka joskus lukiossa tuli käytyä, mutta tälläkertaa todellakin espanjaksi 🙂

Old kirjoitti:

Konservatoriossa (mä budjasin siinä melkein vieressä) oli muuten siihen aikaan sunnuntaisin koululaiskonsertteja, missä aina joku jäbä ensin selitti ja sitten soitettiin. Tekisi vieläkin hyvää kenelle tahansa – onko semmoisia?

Ainakin Joensuun konservatoriolla on perjantaisin (muistaakseni kello 16 tai kello 17) matineat ja Akatemialla on taas Fenix-clubilla perjantai-iltaisin jamittelua joka on avoin. Täällä on taas keväisin varsinkin kun on koeviikot koulussa lähes kaikki soittokokeet ovat konservatorion patiolla. Talvella on sitten konsertteja juhlasalin puolella jotka ovat myös vapaa pääsyisiä ja avoimia kaikille.

PS. OC, en muuten edelleenkään ole virrallisesti rouva 😉 tuon mieheni kanssa kun elo on vain niin helppoa ja oikeasti on vain minun laiskuudesta kiinni se ettemme ole naimisissa (se paperi sieltä maistraatista pitäisi pyytää)