Uusimmat › Keskustelu › Espanja.org › Jeesinkinurkka › Caminolle… › Ivanka hyvä, se mies on
Ivanka hyvä, se mies on varmaan olennainen osa suklaapuotiaan, ja heitin jo Santiagossa hänen käyntikorttinsa roskiin.
Matkapäiväkirjaa en pitänyt, vaikka oli tarkoitus, mutta ei oikein löytynyt rauhallista hetkeä kirjoittamiselle. Otin kuitenkin kuvia paljon, joten ne tuonevat mieleeni kaikki tapahtumat.
Patikoidessamme keksimme ajan kuluksi tarinoita kanssapatikoijista tai kohtaamistamme kyläläisistä. Nauroimme usein kippurassa mielikuvituksemme tuotteille.
Kerran olimme aikeissa ostaa vanhan fincan, joka oli kummallisen halvalla myynissä. Upea paikka jaakontieläisille. Tulimme onneksi järkiimme, sillä meidänhän olisi itse asuttava siellä. Harmi, sillä olimme jo laatineet hienon konseptinkin.
Eräänä sunnuntaina haimme caminopassiimme taas uuden sellon eräästä pikku kappelista. Pappi itse leimasi sakastissa ja kysyi, mistä tulemme. Vai että ihan Finlandiasta! Hän kyseli nimemme ja esitteli itsensä (Andres tai jotain sinne päin). Sitten hän kysyi, haluammeko nähdä kirkon ja aukaisi samalla oven alttarille. Emmimme kävellä ihan alttarin läpi, mutta pappi sanoi Herran talon olevan myös meidän talomme. Ystävättäreni sytytti pari kynttilää, minä ihailin alttarimaalausta.
Pappi tuli sitten eteeni ja kysyi, haluaisinko siunauksen. Ainakin ymmärsin niin, sillä hän puhui jotain benediktaamisesta. Vastasin ”si-si” ja nousin seisomaan, vaikka katoliset kai polvistuvat. Pappi siunasi meidät kummatkin erikseen ja me lähdimme taas eteenpäin. Harmittelimme, kun emme olleet ennättäneet aamumessuun.
Tuo pappi oli erinomainen pr-mies. Herran hyvä palvelija. Eikä niuhottanut, vaikka takuulla huomasi, ettemme ole katolilaisia.
Liikkeellä oli usein paljon väkeä. Bussilastillisia… Mutta taaplatkoon kaikki tyylillään. Harmitti vain, kun nuo jalkavaivaiset, jotka kävelivät vain pienen reitin bussista ulos caminolle ja bussiin takaisin, jonottivat sitten caminokahviloiden vessankin edessä. He eivät hakeneet edes sellojaan itse, vaan kuski kipitti leimauspaikkaan kaikkien caminopassien kanssa. Tuskin tuolla menolla sitten Santiagossa sai sen compostelan. Mutta oikeastaan samapa tuo minulle.
Tämä tänään, taidan jatkaa huomenna.