Ihan tosissaan hei …

Minua on vähän naurattanut seurata tätä keskustelua. Siis hyvää juttua joo (eikä itse asia naurata ollenkaan), mutta kun mulle siis on sattunut kohdalleni tuo nuori huolehtivainen vaimo. Toisesta kulttuurista, missä vanhuksia hoidetaan silleen kuin ennen Suomessakin, eli pidetään mukana asumassa lähellä ja sekä virkistetään että passataan. Eikä tuupata muiden vastuille mihinkään laitoksiin.

Todellisia vuoropuhelun palasia:
– Minä elän ainakin satavuotiaaksi enkä kuole ikinä.
– Mutta silloinhan minä saattaisin kuolla ennen sinua, kuka sitten sinusta huolehtii?
– No hyvä, minä lupaan kuolla ennen sinua.
– Ethän kuitenkaan ihan pian. Minä huolehdin sinusta loppuun asti.

Mulla on kolme poikaa ja olin aikaisemmin veetuillut niille, että miniät pääsevät helpolla, kun olen hoidossa aina vain kaksi viikkoa kerrallaan ja sitten siirryn vuorossa seuraavalle. Silleen saavat aina neljä viikkoa vapaata ja ruokalistankin (jälkiruokatoivomuksineen) lähetän aina ennalta, että osaavat käydä kaupassa.

Itse asiassa kysymys on vakavasta asiasta ja Selman tavoin siitä on hyvä itse kunkin ottaa selvää niin kauan kuin oma älli toimii. Ja funtsia mitä itse itselleen tahtoo. Eihän noista nuoristakaan aina tiedä miten ne toimivat sitten, kun me tullaan myöhäiskypsyyden uuteen vaippaikään. Eikä enää pärjätä.

Don Bavarontin ”tercera edad” on loistavaa kamaa Espanjassa. En minä ainakaan tiedä, että suomalainen yhteiskunta järjestäisi yli 65-vuotiaille omia alennuskortteja, yhteisiä päiväruokailuja edulliseen hintaan, päivätansseja (baari alennushinnoin avoinna) tai retkiä ja matkoja sinne sun tänne.

Eikun laitoksiin ja pilleriä poskeen niin selvitään vähemmällä henkilökunnalla. Kyllähän nyt yksi ihminen muutaman kerroksen kymmenet vanhukset hoitaa. Eikä dementikot muista valittaa.

Helsingissä oli kotipalvelu kantanut yhä uusia ruokapaketteja vanhukselle jääkaappiin, vaikka edellisetkin olivat syömättä. Ruokinta ei kuulunut työehtosopimuksen mukaiseen tehtäväkuvaan. Sinne kuoli yksinään keinutuoliinsa nälkäisenä sitten. Tositarina.

Oma appiukkoni löytyi kuolleena yksityisen espoolaisesen palvelutalon asuntonsa lattialta tiistaina. Oven ulkopuolella olleessa postilaatikossa olivat Hesarit lauantaista alkaen, siitä päättelivät, että sitä ennen … sorry, loma-aika, kiireitä ja viikonloppu jne. Mutta oli se mukava mies. Kävi joka päivä alakerrassa syömässäkin, mutta sitten ei näkynytkään ja joku kysyi, että onko näkynyt?

Iloisia uutisia: Mä olen vielä hengissä ja niin on myös Selma, jonka kanssa minulla ei ole oikeastaan muuta yhteistä kuin se, että vielä touhuamme hyvissä voimissa, vaan silti olisi yksi yhteinen kysymys:

Tietäisikö joku todella kertoa, miten Espanjassa on tuo hoito, jos ei haluaisi palata Suomeen eikä ole itsellä ketään, joka siitä yksityisesti vastaisi tai edes säästössä rahaa asettautua noihin yksityisiin koteihin?

Ja/tai mitä tapahtuu, jos Suomen kansalainen (joka on maksanut sinne työikäiset veronsa) palaa synnyinmaahansa pelkäksi hoidokiksi pitkän ulkomailla asumisensa jälkeen?