Huomioita

LINKKI

ari54
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 13.06.2011
Kirjoituksia: 2
Vastauksia: 43

Edellisissä puheenvuoroissa oli paljon asiaa, kiitos kaikille kirjoittajille.

Seuraavassa tekstissäni tuon esiin omia itselleni tärkeitä huomioita, joten esittämäni asiat ovat vain yhden ihmisen subjektiivisesta näkökulmasta esiin tuomia osatotuuksia.

Musiikki

Harrastajamuusikkona arvostan hyvää melodiaa, ja asiallista sanoitusta. Enemmän tunnetuista Beatles ja chileläinen Victor Jara loivat viimeiset ihmisen sydämeen suoraan tunkevat laulut.

Jo 1980-luvun alussa alkoi epäpuhtaaseen melodiaan ja riitasointuihin perustuvan musiikin tuotto, itse käsitin sen silloin nuorison kapinaksi ja mielenilmaisuksi yhteiskunnan epäoikeuden mukaisuutta kohtaan. Ilmeisesti silloiset päättäjät eivät tajunneet nuorisomusiikin tarkoitusta.

Aivojen toiminta on vain sähkökemiallista toimintaa.

Näin arkumentoitiin 80-luvulla psyykenlääkkeiden käyttöä, eli jos siihen voitiin vaikuttaa suotuisasti lääkkeillä, niin miksi ei? Kapea näkemys, josta tiedän henk. koht. eräänkin työkaverin päätyneen itsemurhaan psykoosiin sairastuttuaan.

Kannattanee varmaan mainita myös EU:hun liittyminen. Ennen EU:ta puhuttiin kehitysyhteistyöstä ja VÄLITTÄMISESTÄ, no nythän sitäkään huolta ei ole, EU hoitaa sen puolestasi.

Tätä voisi jatkaa työelämän vaatimuksien kiristymisellä…jätetään toiseen kertaan