hohhoi

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Laura
Laura Ei kirjautuneena
Liittynyt: 18.04.2008
Kirjoituksia: 26
Vastauksia: 209
kojo kirjoitti:

Lukekaa viime sunnuntain HS:stä, miten yksityisessä hoitolaitoksessa Espoossa kohdellaan vanhuksia.

Lukekaa Keravan puukkosurmaajan perusteet, miten hän on yrittänyt päästä hoitoon huhtikuusta lähtien turhaan.

Eivät nuo ongelmat katoa yhtään mihinkään viedään Suomeen sitten espanjalaisia kulkukoiria tai ei. Nämä koirakummi-/ja kulkukoirien pelastushommat on sekä rahoitettu että hoidettu täysin yksityisin voimin. Ja toimintaan käytetyt summat ovat joka tapauksessa sen verran pieniä, että vaikka samat rahat käytettäisiin Suomessa vanhusten tai mielenterveyspotilaiden hoitoon, eipä niillä roposilla maksettaisi edes yhden työntekijän palkkoja.

kojo kirjoitti:

Suomessa on ongelmia ja keskustelunaiheita ilman espanjalaisia kulkukoiriakin.

Eiväthän ne koirat ole ongelmia enää siinä vaiheessa, kun ne pääsevät Hki-Vantaalta uuden omistajan kanssa uuteen kotiinsa.

Ainoat piikit lihassa koko asiassa ovat tällaiset yksioikoiset vastarannan kiisket, jotka kehtaavat vielä alkaa laittaa vaatimuksia sille, mistä asioista saisi keskustella ja mistä ei.