Uusimmat › Keskustelu › Asuminen ja eläminen › Terveysjutut › Flunssa-aikaa › Fredanolikeskustelua….
Olen iloinen, etta aloittamani keskustelu flunssasta ja Fredanolista
on poikinut keskustelua ja toivon mukaan mahdollisimman useat ovat
saaneet neuvoja ja apua itselleen tulevaakin varten.
Moni on nahnyt vaivaa ja antanut paljon aikaa mainitun laakkeen
selvittamiseen ja jakanut tietonsa edelleen.
Lammin Kiitos kaikista tiedoista myos omasta puolestani. 🙂
Mita tulee viela tahan tallahetkella vilkkaasti liikkuvaan flunssavirukseen,
olen kahden viimeisen viikon aikana omakohtaisesti kokenut ja
muilta kuulemani, on myos vahvistanut, sen yhdeksi sitkeimmista versioista.
Kaksi viikkoa on vissiinkin vahin aika sen kokonaan paranemiseen ja siina
ajassa paraneminen vaatii jo monen paivan totaalista lepoa ja oikeaa
laakitysta. Itse en vielakaan ole vahvasti terve, vaan olo on varsin
haalyvaa….Kaksi viikkoa jo kulunut…
Valitettavasti tahan pahuksen tautiin liittyy viela vatsavaivoja ja allottavan
huono-oloisuuden tunnetta, joka minulla kesti pari paivaa. Ystavattareni
vietti yhden pitkan ja ikavan yon wc:ssa….. 🙁
Eilen han kavi paivystavalla laakarilla, joka oli todennut potilaiden maarasta,
etta tama virus todellakin on TUIMA JA TARTTUVA! Oli myos vahvistanut
nama vatsaoireet ja huono-oloisuuden tautiin kuuluvaksi.
Minulle pahaan oloon ja vatsavaivoihin helpotuksen antoi Zantac-niminen laake,
joita noina parina paivana otin.Taisin ottaa vain yhden kumpanakin paivana
Ystavattareni joutui laakarin maarayksesta aloittamaan antibioottikuurin,
silla hevosyska oli jo tehnyt tulehduksen.Han on sairastellut tautia jo kolme viikkoa.
Krisille terveiset ja kiitos kiittamasta. Pikaista paranemista, mutta hoida
viela itseasi saannollisesti pidempaan, alaka rasita itseasi yhtaan enempaa
kuin on aivan pakko.Lepaa aina kun vain on mahdollista, ettei tauti uusiudu,
kun jo luulet sen voittaneesi. Kokemuksen aanella annan taman neuvon!
Toivottavasti muut orkkilaiset meidan uhrien myota monien neuvojen
saattelemina pysyvat vapaina tuosta morkotaudista!!! Onnea teille.
Terveytta ystavat! 🙂 🙂 😉