Entä mitä itse

Eräänä sunnuntaina haimme caminopassiimme taas uuden sellon eräästä pikku kappelista. Pappi itse leimasi sakastissa ja kysyi, mistä tulemme. Vai että ihan Finlandiasta! Hän kyseli nimemme ja esitteli itsensä (Andres tai jotain sinne päin). Sitten hän kysyi, haluammeko nähdä kirkon ja aukaisi samalla oven alttarille. Emmimme kävellä ihan alttarin läpi, mutta pappi sanoi Herran talon olevan myös meidän talomme. Ystävättäreni sytytti pari kynttilää, minä ihailin alttarimaalausta.

Pappi tuli sitten eteeni ja kysyi, haluaisinko siunauksen. Ainakin ymmärsin niin, sillä hän puhui jotain benediktaamisesta. Vastasin ”si-si” ja nousin seisomaan, vaikka katoliset kai polvistuvat. Pappi siunasi meidät kummatkin erikseen ja me lähdimme taas eteenpäin. Harmittelimme, kun emme olleet ennättäneet aamumessuun.

Tuo pappi oli erinomainen pr-mies. Herran hyvä palvelija. Eikä niuhottanut, vaikka takuulla huomasi, ettemme ole katolilaisia.