Ei se nyt niin hankalaa ole

Tässä alkajaisiksi mainitsen, että en ole koskaan käyttänyt (enkä käytä?) navigaattoria vaan uskon itseeni sekä repsikkaani (sekä alkuvuosina risaiseen karttaan).

Mielenkiintoista!
Moni on Reissu-Lassin kanssa varmasti samaa mieltä, lainaankin tässä La Cruizerin taannoin Orkkiin kirjoittamaa lausetta:
”Kun on autoillut Valenciassa tietää eläneensä!”

Kuitenkin…itse ahdistuin paljon enemmän Barecelonassa jota en reilun kahden viikon aikana onnistunut laisinkaan hahmottamaan.
Joka suunnalla auton vierellä, edessä sekä takana oli aina runsaslukuisesti motoja, joita sitten piti odotella ja väistellä, kamalaa!!!
Eikä maksuttomia pysäköintipaikkoja missään!

Valencia oli minulle ensimmäinen (oikea) ulkomaalainen kaupunki jossa olen autoillut (v. 2000) ja alkuun olin usein solmussa ja kadottanut itseni kartalla.

Hekumallisin hetkeni oli ekalla reissulla kun havaitsin tulleeni jotain tiukkaa vanhan kaupungin pikkukatua keskelle Pl Virgeniä…enkä tiennyt saako siellä ylipäätään ajaa.

Tosin sattuu kokeneellekin kömmähdyksiä, viime syksyllä huomasin ”uuden” risteyksen josta mitä todennäköisemmin pääsisi oikaisemaan sinne minne ennen kierrettiin useita kilometrejä.
Hahaaa! Havaitsin hetken kuluttua olevani keskellä Turian vanhaa uomaa, eikä näkyvissä ollut minkäänlaista ulospääsyä.
No tajuttuani, että kamalinta mitä voisi tapahtua on, että poliisit löytäisivät minut, ajelin vaan eteenpäin ja löysin joukon remonttimiehiä jotka remontoivat uomassa olevaa kahvilaa.
Rohkeana tyttönä ponkaisin ulos autosta ja kysymään arvon herroilta mitä kautta he ajavat pois…
VOI HYVÄNEN AIKA!
Sellaista kohtelua voi keski-ikäinen naisimmeinen saada vain Valenciassa!
Ystävälliset (mutta huom asialliset) raksamiehet olivat kuin taivaasta olisi heidän ilokseen tipautettu mitä kaunein ja ihanin ilmestys…sain kuningattaren kohtelun, lukuisia haleja ja täsmälliset neuvot poistua.
Mieleni oli todella kepeä loppupäivän, arvelinkin kohtalon johtaneen minut tahallisesti noiden työn raskaan raatajien iloksi ja riemuksi. 😉

Ja niin ne paikallisetkin sekoilevat kaupungissaan, on vain opittava valencialainen tapa ottaa vastoinkäymiset ja mokat voimavaraksi ja itsetunnon kohennukseksi, hehehe.

Kesti muutaman vuoden ennen kuin opin hahmottamaan minne saavun jos joudun ”vahingossa” virran viemänä sivuun reitiltäni.
Olen ajanut Valenciassa paljon, siis todella paljon…ja oppinut hallitsemaan hermoni, pelko ja arkuus eivät auta tippaakaan vaan ole kuten muutkin, itsevarma ja nopea.

Katsele ympärillesi, niin valencialaisetkin tekevät, ajovuorot risteyksissä (liikenneympyröissä) jaetaan intuitiivisen yhteyden perusteella.
Tosin törkymöykkyjä on liikenteessä enemmän ja enemmän, osa heistä varmasti näitä rahakkaita venäläisiä suurissa autoissaan, hehän eivät todellakaan piittaa muista ihmisistä pätkääkään.
Ensimmäiset liikenneympyrät ovat aina ne hankalimmat, adaptaatio yli hitaasta Manselais-liikenteestä Valencian tempoon vie aina muutaman hetken.
Helpottaa jos valitsee aluksi sen helpoimman reitin eikä lähde toheltamaan ”vastarantaa” El Salerilta Nuevo Centrolle…

Nyt unelmani olisi, että voisin ajaa kaupungissa ammatikseni, mieluiten tietty hälytysajoneuvoa…hehee.