Costa Blancalle sivukoulu

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä LakuPekka
LakuPekka Ei kirjautuneena
Liittynyt: 25.11.2006
Kirjoituksia: 6
Vastauksia: 394

Heippa,

Finnfuertelle:

Olen seurannut aivan läheltä tätä Fuengirolan suomalaisen koulun perustamista aivan ensi metreiltä saakka ja voin sanoa, että sen pystyttäminen oli valtava urakka.

En oikein jaksa uskoa, että Costa Blancalle saisi luvan perustaa toisen suomalaisen koulun, mutta sellainen voisi olla mahdollista, että tämä koulu toimisi Aurinkorannikon suomalaisen koulun alaisuudessa ikään kuin sivukouluna. Tätä ideaa minusta kannattaisi tarjota ensiksi koulun nykyiselle rehtorille, joka voisi esitellä ajatusta koulun johtokunnalle. Olen varma siitä myös, että tähän tarvitaan vielä niin opetushallituksen kuin ministeriönkin jonkin asteinen puumerkki.

Jos sinne perustetaan kokonaan uusi koulu, niin siihen tarvitaan vielä erikseen valtioneuvoston lupa, jotta koulu pääse valtion myöntämän tuen piiriin ja että sillä on todistuksen kirjoitusoikeus.

Ehdottaisin, että rupeat siellä Costa Blancalla puuhamieheksi, niin parhaassa tapauksessa ensi syksynä voisi siellä jo jonkunlainen koulu aloittaa. Ei pidä odottaa, että pelkästään muut tekevät kaikki asiat puolestasi, itsekin voit vaikuttaa…