Uusimmat › Keskustelu › Yleistä › Yleiset pulinat › Teen koulutyötä kulttuurieroista! Tule kertomaan oma kokemus. › Asun pienessä
Asun pienessä maalaiskylässä, suuremmissa kaupungissa voi nykyään olla jo erilainen meininki. Muista , että minun ikäiset espanjalaiset ovat eläneet tasan puolet elämästään Francon aikaan ja puolet ns. demokratian aikaan, jona aikana muutosvauhti on ollut valtava.
Pidä mielessäsi, että tämä maa oli lähes 800 vuotta maurien halllitsema valtakunta ja siitä ajasta on kulunut vasta 500 vuotta. Isabel ja Fernando pitivät huolen siitä, ettei Espanja kokenut sen enempää renesanssia kuin uskonpuhdistusta. Ranskalaisessa sananlaskussa, että Eurooppa päätyy Pyreneihin, on todella perää.
Monet espanjalaisen kulttuurin erikoispirteet ovat siis maurilaista perää. Selvä esimerkki on aika käsitteenä. Joskus tuntuu siltä, ettei espanjalaisten kelloissa ole minuuttiviisareita. Tämä johtuu siitä, että heillä on ns. tapahtuma-aika käsite. Meikäläisten nordicojen mielestä messun, konsertin, postin tai minkä vaan pitää alkaa ”ajallaan” esim klo 20.15, koska näin on ilmoitettu/sovittu/jonkin muu syy. Sen sijaan heidän mielestä tapahtuma voi alkaa vasta kun kaikki tapahtumaan osallistuvat ovat koolla ja valmiit.
Samaa perua on usko kohtaloon ns. Inshallah. Onnettomuus ei suinkaan tapahtunut siksi, että kaahasin kuin mielipuoli. Niinhän tein eilenkin juuri tällä tiellä eikä mitään tapahtunut. Kohtalo oli määrännyt tämän onnettomuuden tapahtuvaksi tänään.
Maurilaista on myös se, ettei ”familia” ei ole ydinperhe vaan suku laajassa mielessä. Kaikenikäiset vauvasta vaariin liikkuvat yhdessä. Sukupolvet eivät häpeä toisiaan. Orkesterissa teinit eivät koskaan kutsu minua sedäksi, korkeintaan pyytävät apua kravaatin solmimisessa. Ruumiillisesti tai henkisesti vajavaisia ei piilotetta, päinvastoin. Orkesterimme harjoituksiin tai esim. picnicille saattaa piipahtaa eräs ”onnellinen” pikkupoika. Kaikki paijaavat häntä niin, ettei minulle ole vielä selvinnyt kenen lapsi hän oikeastaan on.
Se, mikä ei ole maurilaista perua, johtuu katolisen kirkon voimakkaasta vaikutuksesta. Kertokoot muut siitä.