astmaatikko espanjassa

LINKKI

cucu
Ei kirjautuneena
Liittynyt: 09.03.2008
Kirjoituksia: 8
Vastauksia: 5

Olen asunut lähes kolme vuotta Torreviejan lähistöllä ja minulle tuo seutu sopii hyvin. Suolajärvet antavat raikkaan ja helpon ilman hengittää, en voi sietää kaupunkien pölyä, mutta pienemmissä kylissä, jotka eivät ole aivan merenrannassa, ilma on paljon puhtaanpaa. Oma asuinalueeni on La Marinassa, kukkulalla, kolme – neljä kilometriä merenrannasta, mutta kuitenkin lähellä suolajärviä, olen täällä voinut erinomaisesti. Ainoastaan keväisin mimosan kukkimisaika joskus ärsyttää, ja astmaan tarvitsen lisälääkitystä. Käväisin pari viikkoa sitten Hollannissa, Den Haagissa, ja henki oli niin tukossa, että ventoline piippu oli vähän väliä käytössä.Suomen talvet ovat myös tosi vaikeita, pakkanen pistää hengityksen ihan tukkoon ja kuiva sisäilma vaikeuttaa myös oloa. Olen kerran joutunut turvautumaan sairaalahoitoon torressa ja sain oikein hyvää hoitoa yksityiseltä San Jaimen sairaalalta, neljä – viisi tuntia klinikalla hengitystä avaavaa lääkettä hengittämässä ja lisäksi tippa suoneen jatkohoitona ja kevein askelin ja hengitys vapaana lähdin kotiin. Hyvä vakuutus kannattaa ottaa. Ja onhan suolajärven ympäristö todettu yhdeksi terveellisimmäksi alueeksi Espanjassa.