Arto Ryynäsen Stasi artikkeli 2003

Uusimmat Keskustelu Yleistä Uutiskulma Stasi-listat ja Espanjan Sanomat Arto Ryynäsen Stasi artikkeli 2003

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä LakuPekka
LakuPekka Ei kirjautuneena
Liittynyt: 25.11.2006
Kirjoituksia: 6
Vastauksia: 394

Arto Ryynänen / Espanjan Sanomat – kesänumero 2003

Stasi-listan neljä nimeä

Suomessa pyörii keskustelu 1970-luvusta ja suomettumisesta. Stasi-vakoilua epäillään, joskaan tuomioita ei ole, eikä vielä edes syytteitä. Menneisyydestä puhutaan myös Espanjassa, jossa on viime vuosina käyty tilintekoa paitsi Francon ajasta myös tuoreemmasta aikakaudesta eli 1980-luvulla sisäministeriöstä käsin johdetuista laittomista GAL-operaatioista. Molemmissa maissa lienee kyse kansallisesta itsetuntemuksesta, tarpeesta tehdä tilit selväksi menneisyyden kanssa.

Miten jälkipyykkiä sitten pestään Suomessa? Viimeksi Helsingissä käydessäni tapasin muutamia vanhoja toimittajakollegoita. Kaupungissa pyöri samaan aikaan villi huhumylly presidentti Mauno Koiviston ja Supon ex-päällikkö Seppo Tiitisen vuonna 1990 kassakaappiin sulkeman listan suomalaisnimistä, joita epäillään yhteistyöstä DDR:n tiedustelupalvelujen kanssa. Lista saatiin aikanaan Yhdysvaltojen tiedustelupalvelulta CIA:lta.

Kävi selville, että kyseisen niin sanotun Stasi-listan koostumus on laajasti tiedossa suomalaisten toimittajien keskuudessa ja kaikkien keskeisten tiedotusvälineiden toimituksissa. Ei siis ole ollut vaikea päästä selville listan painavimmista nimistä. Arvelin, että piakkoin nimiä nähdään lehtien palstoilla ja lista myös tuodaan julkisuuteen. Yllättäen näin ei ole kuitenkaan käynyt. Kummallista vain on, että suomalaiset tiedotusvälineet eivät uskalla niitä paljastaa.

Ehkä kyse on jonkinlaisesta jälkisuomettumisesta – se ei siis päättynytkään kylmään sotaan. Suomalaistoimittajat myös valittavat oikeuslaitoksen viime aikoina muuttaneen tulkintaansa lehdistövapaudesta tiukempaan suuntaan, jonka seurauksena on käytännössä ollut sananvapauden rajoittaminen: lähdesuojaa on ryhdytty murtamaan ja tarkistettujakaan tietoja ei uskalleta julkistaa suurten korvausvaatimusten pelossa.

Maan suurin päivälehti Helsingin Sanomat (HS) vaati kyllä aluksi listojen julkistamista. Toimittaja Heikki Aittokoski kirjoitti kolumnissaan ”Kyllä tunkio pöyhien paranee” (HS 11.10.2002) laittamattomasti: ”Suomettuneessa Suomessa oli paljon mätää ja epätervettä. Ajan henki haisee tänne asti niin, että toisinaan täytyy pidellä nenästään kiinni tukevalla peukalo-etusormi-otteella. Nämä sosialismin ajajat, hyi hitto, maansa myyjät ja hotsiminhin hoilottajat. Mutta eivät pelkästään he. Ikävästi tuoksahtavat myös ne maton alle lakaisijat, kassakaappeihin kätkijät, historian roskakorin himokäyttäjät, jotka ovat sitä mieltä, ettei tunkio pöyhien parane.” – Tällä Aittokoski viittasi listojen pääsulkijaan, Supon ex-päällikkö Tiitiseen.

Maaliskuussa saksankielinen suosikkilehteni Die Zeit julkaisi Suomesta laajan artikkelin, joka ei ollut erityisen mairitteleva. Otsikko oli Kuin kylmässä sodassa ja juttu kuvasi suojelupoliisin asemaa kaiken valvonnan ulkopuolella olevana tahona, valtiona valtiossa, mikä on näkynyt kouriintuntuvasti professori Alpo Rusin tapauksen yhteydessä. Jos puoletkin Die Zeitin tiedoista pitää paikkansa, Suomella on edessä paitsi vakava keskustelu suojelupoliisin roolista myös sen perusteellinen remontti henkilövaihdoksineen.

Vielä maaliskuun lopussa HS julkaisi Oslossa työskentelevän suomalaisen lääkärin Ari Lahden Supo-kriittisen kirjoituksen aiheesta. Lahti esitti vaatimuksen, joka tuntuu perustellulta: ”Supon hallussa oleva nimilista Stasi-agenteista tulisi tietenkin julkistaa sen sijaan, että sitä nyt pimitetään kansallisen turvallisuuden varjolla.”

Ei mennyt pitkään, kun HS:n pääkirjoitustoimittaja Pentti Sadeniemi torppasi Die Zeitin jutun ja piti sitä Suomelle vahingollisena. Sen jälkeen HS pani luukut kiinni Stasi-listoista.

Kysymys kuului keväällä, että kuinka pitkään suomalaisten toimittajien itsesensuuri pitää? Kyse ei ole vain historiasta, vaan valtiosihteeri Antti Satulin valitettavan poismenon jälkeen myös valtion turvallisuudesta, sillä Stasi-listoilla on ehdokkaita Satulin seuraajaksi UM:n valtiosihteerinä.

Listaa ei kuitenkaan saatu julkisuuteen. Niimpä päätin tutkia voisinko antaa ulkomailta käsin hieman tulitukea avoimuuden edistämiseksi isänmaassa. Eräs nykyiseen menoon melko perusteellisesti turhautunut toimittajakollegani loi minulle yhteyden lähteeseen, erääseen henkilöön, joka oli vuonna 1999 nähnyt omin silmin Koiviston-Tiitisen listan nimet. Tämä on todennut olevansa valmis valaehtoisesti todistamaan oikeudessa. Sellaiseen pitää suhtautua tietysti aika vakavasti. Minulla on siis hyvin perusteltu syy uskoa, että lähde niin sanotusti pitää, vaikka en itse luonnollisesti ole alkuperäistä listaa nähnytkään. Niimpä päätin julkaista tämän kirjoituksen.

Lista heijastuu tietenkin vallan ylimpiin kammareihin – ei kai paperia muuten kassakaappiin olisi piilotettukaan. Kaveri oli sitä mieltä, että Koivisto on niin huolestunut asiasta sen takia, että monet listan nimistä kuuluvat hänen sekä ex-puoluejohtaja ja ex-pääministeri Sorsan keskeiseen ulkopoliittiseen valmistelukoneistoon. Lisäksi Koivisto – ehkä Suomen älykkäimpänä nykypoliitikkona – tietää, että hän kantaa poliittisen vastuun listojen sulkemisesta vuonna 1990.

Koiviston pelastamat virkamiehet ja poliitikot ovat tietysti olleet hänen talutusnuorassaan. Erkki Tuomioja on hyvä esimerkki. Vuoti huippusalaisen asiakirjan (Zavidovo) ja Koivisto pelasti hänet. Pienessä maassa riippuvuusverkostot ovat tiheät.

Listan nähneen lähteen mukaan 18 nimen yllä on otsikko ’Seuraavia henkilöitä epäillään yhteistyöstä Stasin kanssa’. Nimistä neljä nousee ylitse muiden, eikä muilla liene suurta yhteiskunnallista merkitystä – niiden osalta Tiitisen vähättelevät lausunnot ovat kohdallaan.

Lähteen samoin kuin parin asiaa tuntevan toimittajan mielestä aineistomielessä kovin nimi on Suomen Etelä-Afrikan suurlähettiläs Kirsti Lintonen, joka on myös ollut 1980-luvulla Kalevi Sorsan ulkopoliittinen avustaja. Lintonen aloitti uransa diplomaattina Itä-Berliinissä DDR:ssä 1973-76.

Hyvänä kakkosena on alivaltiosihteeri Arto Mansala, joka on toiminut Suomen Saksan ja Venäjän suurlähettiläänä. Hänet tunnetaan ulkoasiainhallinnossa sosialidemokraattina, joka on presidentin kansliapäällikkö Jaakko Kalelan luottomies.

Kolmantena on poliittinen alivaltiosihteeri Jaakko Laajava, joka 1990-luvulla oli Suomen Washingtonin suurlähettiläs. Laajava oli aikanaan 1970-luvun alussa DDR:n tunnustamiskomitean hallituksessa, samassa jonka varapuheenjohtajana toimi nykyinen presidentti Tarja Halonen. Selvyyden vuoksi todettakoon, että Halosen nimi ei ole listalla.

Selvyyden vuoksi todettakoon, että vakoiluepäilyistä löysässä hirressä roikotetun Alpo Rusin nimi ei ole lähteen mukaan listalla.

Kaikki kolme virkamiestä ovat ehdokkaita valtiosihteeriksi, ulkoministeriön ykkösvirkaan. Eiköhän kansalaisilla ole oikeus tietää, mitä hemmettiä tarkoittaa se, että he ovat CIA:n Stasi-listalla?

Lähteemme mukaan poliitikoista listan raskaimman sarjan nimi on entinen pääministeri Kalevi Sorsa. Eipä siis ole ihme, että Koivisto sulki listan, olihan Sorsa vuonna 1990 kaiken järjen mukaan todennäköisin SDP:n seuraava presidenttiehdokas.

Sorsan toiminnasta on olemassa paljon julkistakin tietoa. Lasse Lehtinen vihjaa kirjassaan Aatetta jaloa ja alhaista mieltä (2002), että Sosialistisen internationaalin (SI) aseriisuntapäätökset valmisteltiin yhteistyössä NKP:n kanssa. Sorsa sai kaipaamaansa luottamusta luovuttamalla asiakirjat NKP:n johdolle ennen niiden käsittelyä SI:ssä. Kokeneet toimittajat Antti Blåfield ja Pekka Vuoristo puolestaan kirjoittivat jo vuonna 1985 teoksessa Kalevi Sorsan suuri rooli, että Sorsa oli vuonna 1981 toiminut tarmokkaasti SI:n kautta Neuvostoliiton suorittaman Afganistanin miehityksen kansainvälisen suuttumuksen hillitsemiseksi. Välit Saksan sosialidemokraatteihin alkoivat viiletä. ”Sorsa meni liian pitkälle”, toteaa KGB:n asiantuntija Oleg Gordievskyn ja Inga Rogatchin kirjassa Sokea peili (1996).

Listalla oleminen ei tietenkään ole osoitus syyllisyydestä yhteistyöhön Stasin kanssa. Jokainenhan on syytön ennenkuin toisin todistetaan. Ei siis ole lemassa mitään perusteltua syytä piilotella ja peitellä listaa ja pitää sitä vain harvojen ja valittujen lunntilappuna ja jopa mahdolisena käskarrarana.

Suomen kansalla on oikeus saada vihdoin selvyys asiaan, joka on ollut pitkään jo osittain julkinen salaisuus. Niimpä nyt on syytä julkistaa alkuperäinen Stasi-lista kokonaisuudessaan, aloittaa tutkimukset ja käydä prosessi läpi avoimuusperiaatteella.

Joku voi nyt esittää, että tasapuolisuuden ja -arvon takia olisi kohtuullista, että listan nimet saisivat tutkintavaiheessa samanlaisenvenytetyn käsittelyn kuin Alpo Rusi, mutta onhan toki niin, ettei kohtuuttomuuden jatkaminen ja toistaminen ole perusteltua edes tasapuolisuuden nimissä. Mikäli Stasi-lista tutkimuksiin käyyetään suhteessa aikaa yhtä paljon kuin Rusin kohdalla, niihin menee aikaa vuosikausia. Supon laskuopin mukaan jopa 18 vuotta! Aikataulun on oltava nopeampi, kyllä kai ne tutkimukset kaikkien osalta nyt ainakin vuoden aikana saadaan tehtyä?

Sen sijaan siitä on pidettävä kiinni, että nimet julkistetaan ja tutkimuksista tiedotetaan suomalaisille, jatkossa mieluimmin kuitenkin asiallisesti. Tiedon saaminen kansakunnan asioista kuuluu nykyaikaisen yhteiskunnan kansalaisten perusoikeuksiin.

Espanjalaislehdistön reippaaseen ja kovaankin debattiin tottuneena on tuskallista seurata, miten suomalainen media käsittelee näitä maalleen tietysti sinänsä vaikeita aiheita. Toistaiseksi ei mikään suomalaismedia tai kukaan toimittaja todellakaan ansaitse Pulitzer-palkintoa. Epäilen, ettei jatkossakaan, sillä Suomi näyttää olevan syvästi jälkisuomettunut maa – ”lähellä Venäjää ja kaukana lännestä”, kuten Die Zeit kirjoitti.

Toivottavasti tulevaisuus osoittaa, että ennustukseni ei pidä paikkaansa.”