Aivan tosiaan silleen, että …

Uusimmat Keskustelu Yleistä Yleiset pulinat PULINABOXI 33 Aivan tosiaan silleen, että …

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Old Chap
Old Chap Ei kirjautuneena
Liittynyt: 13.07.2006
Kirjoituksia: 106
Vastauksia: 2386
mille kirjoitti:

Jos joku haluaa avautua vaikkapa monta kertaa päivässä netissä täysin ulkopuolisille, tuntemattomille ihmisille..mitä sitten ? Ehkä kansantalous säästää hoitokuluissa. Hmm. missä ne hymiöt taas onkaan?

Orkki on onnistunut kokoamaan pulisijoiksi melko monenkirjavan joukon, jonka koostumus on kuitenkin melkoisen korkealaatuinen verrattuna niihin harvoihin muihin ei-ammatillisiin, pelkän paskanjauhannan salliviin foorumeihin, joita olen joskus käynyt kurkistelemassa.

Minä en tykkää tyhmistä ihmisistä enkä ikinä viitsisi herutella helmiä etupäässä heittiöille. Silti tunnen tarvetta ilmaista itseäni, puhua paljon ja paljastaa usein sisintänikin semmoisille, joiden tunnen tai uskon oivaltavan sanomani tai jopa saavan siitä hyvää itselleen.

Täytteeksi sitten töykkäisen tai puhun ihan turhiakin, täyttäen siten ihan ilmeisesti itsestäni lähtevän tarpeen. Ja ihan samat jutut olen havainnut monista muista. Me terapoimme.

Ja tämä saattaa olla tärkeää, kuten Mille totesi. Mutta monasti vaikeaa tottumattomille lukijoille, jotka eivät ole vielä sulautuneet joukkoon vaan vasta hiljalleen tutustuvat uusiin ihmisiin. Ihan kuin vaikkapa aluksi kutsuilla missä tiedät kaikkien olevan ystäviesi tuttavia, mutta et ymmärrä puheita, kun et tunne ihmisiä.

Opetus: Kuuntelu ottaa aikansa mutta kannattaa. Jonkin ajan kuluttua huomaat, että jokin keskustelu rönsyilee aihepiiriin, josta sinulla itselläkin on sanottavaa.

Voi kun nytkin taas jaksaisin hallita ajatukseni aamutuimaan pitääkseni tämän sanomani koossa. Kun en viitsi jäsennellä enkä tuottaa parasta mahdollista vaan pelkästään sanoa.

Jostakin syystä suomalaisten ei sallittaisi puhuvan sisimmästään, kertovan palkkaansa, reagoivan voimakkaasti eriäviin mielipiteisiin tai nauravan vakaville asioille. Eivätkä isot miehet itke. Ja kaikkien meidän pitäisi olla aikuisia.

Phah! Sitä onnellisemmaksi olen tuntenut itseni mitä enemmän olen uskaltanut antaa tilaa luovalle lapselle sisimmässäni. Myös työelämässä, missä olen pyrkinyt rikkomaan rajoja varaten itselleni liikkumatilaa usein enemmän kuin odotettaisiin. Ja saanut aikaan menestystä – ja sen vastapainoksi tietenkin myös torjuntoja.

Loppujen lopuksi tehtäväni on kuitenkin huolehtia itsestäni, sillä vain siten säilytän kykyni huolehtia myös muista, jotka ovat itselleni tärkeitä.

Käytän Orkkia verbaalisena verryttelykenttänä, testaan joskus tunnelmia, rupattelen semmoisille jotka tunnen tuntevani, enkä aina viitsi ajatella näidenkin sanojen leviävän maailman ääriin kenen tahansa luettavaksi. Enkä ole sitä mieltä että tärkeintä on puhua, sama sitten mitä puhutaan. Mutta silti puhun joskus pelkästä puhumisen ilosta.

Tähän mennessä kait jo osoitan istuvani tässä jälleen terapeutin lepotuolissa tuottaen kansantaloudelle säästöjä, hek. Mutta ihan oikeasti hei – eiks’ sekin ole tärkeätä!

Samoin kuin ne ystävyyden siteet, joita täällä on solmittu. Ihmissuhteet. Puhujan ja kuulijan sanat ruudulla. Tai solmut, joita itse joutuu tai näkee muiden pääsevän aukomaan.

Työni sitoo minut näppäimistön ja ruudun äärelle, mutta ihan turhaankin roikun Orkin lukijana enkä osaa enkä edes halua opetella pidättelemään itseäni osallistujana. Siitä se viestien määrä kasvaa, olkoonkin että joukossa lienee verraten vähän asiaa. Mutta jos yhdellekin toiselle jollakin sanomisellani tuotan mielihyvää, niin olen tyytyväinen.

Hyväntekijä, mukamas. Itselleni minä näistä suurimman osan kirjoitan.

Kiitos Mille kimmokkeesta. Samalla onnitteluni tasan 300 viestin määrästä ottaen huomioon sen, että niistä suurin osa on sisältänyt asiaa – aika hyvin aikuiselta ihmiseltä!