Vastaa aiheeseen: masentava suomi

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä kojo
kojo Ei kirjautuneena
Liittynyt: 09.01.2008
Kirjoituksia: 6
Vastauksia: 1444

vanhatyttö: ”Jos keskustellaan jostakin yleistasolla ei ole tarpeen eikä sopivaa mennä henkilökohtaisuuksiin. Ja jos puhutaan Suomesta ei ole tarpeen vetää mukaan Syyriaa ja Palestiinaa.”

Pienillä putkiaivoillani kuvittelen sinun tarkoittavan esim. minun sanomisiani. Tosin en ole tietääkseni mennyt henkilökohtaisuuksiin, sitä en ole koskaan vieraitten naisihmisten kohdalla tehnyt. Mutta olen kyllä yrittänyt suhteellistaa asioita.

Suomi on jopa Euroopan mittakaavassa edelleen hyvinvointimaa, jossa ihmisiä tuntuvat masentavan kaikki tavalliset elämänilmiöt. Ensilumi tulee marraskuussa autoilijoille joka vuosi yllätyksenä. Lyhyet, harmaat päivät tulevat vuodesta toiseen samoin yllätyksinä. Kun kaamoksessa syödään kilokaupalla irtokarkkeja, lihominen yllättää ja masentaa. Ellei ole vuoden mittaan tulojen kasvaessa muistanut nostaa veroprosenttiaan, mätkyt tulevat kuin pahanilmanlintu.

Kaikki tämä on tietysti v-mäistä, mutta toistuessaan ennalta aavistettavaa. Ja aikuisten ihmisten kohdalla marmatus sen takia jopa huvittavaa. Mutta lintukodossa jokainen pienikin harmi noteerataan.
Sen vuoksi toistan vanhatytön harmiksi: periaatteellisessa keskustelussa vertailuryhmäksi kannattaa ottaa ne ei niin kaukana asuvat ihmiset, joilla on vallan eri mittakaavan huolia. Oma napanöyhtä alkaa vaikuttaa vaatimattomalta valituskohteelta.

Ja, kuten blues sanoi, Suomesta sentään tulee kuukausittain Espanjassa asuville suomalaisille sellainen nippu riihikuivaa rahaa ettei moni espanjalainen eläkeläinen osaa edes unelmoida niin paljosta.