Vastaa aiheeseen: Asunon oston rahoitus

Uusimmat Keskustelu Asuminen ja eläminen Yleistä asumisesta ja elämisestä Asunon oston rahoitus Vastaa aiheeseen: Asunon oston rahoitus

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Ronsu
Ronsu Ei kirjautuneena
Liittynyt: 26.07.2014
Kirjoituksia: 6
Vastauksia: 27

Hei,

Itse asiassa ei yhä edelleen pankki hyväksy vakuudeksi Espanjassa sijaitsevaa kiinteistöä mutta laina onnistuu kyllä helposti, jos on muuta reaalivakuutta Suomessa lainan takuudeksi. Lainaa ei myöskään myönnetä asuntolainana, joten käytännössä tarkoittaa, että lainankorko ns kertaluottona on korkeampi.

Meillä on siis tilanne, että rahoitus on jo sovittuna valmiiksi mutta yhä kuitenkin mietimme haluammeko asunnon ostoon ryhtyä sillä, koska olemme kuitenkin vielä työelämässä ja voisimme asuntoa käyttää vain lomilla. Lisäksi mieluummin ensin vuokraisin, jotta näkisimme käytännössä kuinka siellä pidempiä aikoija viihtyisi mutta meidän kohdalla tuntuu olevan melko hankalaa sillä asunnon tulisi olla soveltuva pyörätuolin käyttäjälle ja etsimisestä huolimatta emme sellaisia ole onnistuneet löytämään, joita pitkäaikaisesti vuokrattaisiin. Lyhytaikaiseenkin vuokraukseen ei löydy kuin muutama vaihtoehto sillä monessa olemme törmänneet siihen, että mainonnasta riippumatta espanjalaisille tahtoo esteetön asunto tarkoittaa vain, että kerrostalon aulaan on ramppi ja ymmärrettävästi se ei oikein riitä 🙂 Se että asunnon tulisi olla esteetön ja koska hinnat ovat nyt melkoisen kohtuullisella tasolla on siis herättänyt ajatuksen jo nyt suoraan se ostaa mutta pitää katsella, seuraavalla lomalla kenties kuitenkin jo käymme paikan päällä jotain katsomassakin.