.

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä hheidi
hheidi Ei kirjautuneena
Liittynyt: 05.10.2007
Kirjoituksia: 3
Vastauksia: 6

Koulu makso meille 840 €, 90% ennen matkaa ja loput sitten kun oltiin palautettu matkaraportti. Lisäksi Kelan tuet, nii kyllä niillä eli. Muistaakseni tuosta koulun avustuksesta saatiin jo lennot ja vuokra maksettua. Me keskityttiin lähinnä kuluttamaan rahaa siellä:D Fuengirolasta Malagaan, sillä välillä junalla ja sitte kerran käytiin Mijaksessa. Ei kai muualla, en ainakaan muista. Tietty sitä Benalmadenaa tuli käveltyä vähän ympäriinsä. Torremolinos oli aivan ihana paikka. Sinne olis saanu menemään rahaa vaikka kuin. Missään ei ollu pelottavaa olla, missään meiltä ei varastettu mitään. Ja jos meitä joku huijasi, onnistui siinä valtavan hyvin, koska vieläkään ei puutu/harmita mikään!

Säät oli aivan mahtavat. Mehän tultiin Suomesta niin, että käytettiin Suomessa vielä kumpiki talvitakkia, eli muutos oli aika suuri. Ainoastaan ekana viikonloppuna sato, muuten ei päivällä kuin pari kertaa. Lämmintä oli päivisin aina yli 20. Viimesenä iltapäivänä käytiin kävelemässä rantaa pitkin ja vielä siinä viiden aikaan oli varjossa lähemmäs 30 lämmintä. Sitä aurinkoa on ikävä! Tietty tuohon aikaan mahtu pilvisempiäki päiviä, mutta voin kyllä sanoa, että meille sattu hyvät ilmat! Ainaki näin Suomen kesäilmastoon (16 astetta) verrattuna.