Välittäjä

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä maijako53
maijako53 Ei kirjautuneena
Liittynyt: 05.03.2013
Kirjoituksia: 3
Vastauksia: 43

Omaltakohdaltani SE-lehden artikkeli tuntui tutulta, en arvannut Meitä olevan muitakin. Välittäjänä ***** ja ****. Huoneistoni oli Heidän vuokravälityksessä useamman vuoden. Kävin täällä alkuun kerran ja pari vuoteen. Aina tullessani se tuntui olleen asuttuna. Viimeksi tullessani tänne, huoneistoon oli jäänyt nuoren naisen tavaroita. Selvisi, että tässä oli asunut jonkun aikaa nainen suomesta. Epäilin jo aikaisemmin ja olen varma, että kotini oli poissaolessani aina enemmän tai vähemmän vuokrattuna näille lyhytaikaisille kävijöille. Aina olin aikaisemmin ilmoittanut tulostani hyvissä ajoin, mutta viime kerralla en heille kertonut etukäteen tulostani. Yhdeltäkään kuukaudelta en ole aikaisemmin vuokrasta tilitystä saanut. Tämän viimeisen tytön osalta kylläkin, yhden kuukauden. ***** kertoi, että heidän tapa on tilittää aina useampi kuukausi kerrallaan. Ei mene pankkien palvelumaksuja niin paljon. Annoin asian olla, ja saa olla. Mutta kotiani en enää vuokraa poissaolojeni aikana.

EDIT: Aihe sinällään on tärkeä, mutta ylläpito on poistanut arvelut nimistä. Ei nimiä eikä arveluita ennen julkista oikeuden päätöstä. Kiitos.