Off-topic

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Abso
Abso Ei kirjautuneena
Liittynyt: 17.07.2012
Kirjoituksia: 15
Vastauksia: 542

Äidinkieli ei liity verotukseen, mutta käsitys siitä, että ihmisellä yleensä voi olla useita äidinkieliä, on ehdottomasti väärin.

Vain erittäin poikkeavassa tapauksessa henkilöllä voi olla kaksi äidinkieltä. Tietyissä tapauksissa henkilön äidinkieli joudutaan selvittämään esimerkiksi sen selvittämiseksi, mikä valtio maksaa peruskoulutuksen. Kaksikielisilläkin ihmisillä on 99,99% tapauksista yksi äidinkieli.

Asiaa sotkee se, että esimerkiksi Suomessa ruotsin kieli on foneettisesti suomea eikä suinkaan ruotsia. Näin kakasikielisessä perheessä voidaan päästä melko lähelle kahta äidinkieltä.

Yksi lähisukulaisistani on poikkeukksellisesti kahden äidinkielen tapaus. Siinä ei ole mitään kadehdittavaa. Ainoat edut ovat seuraavat: 1) ei epäillä ulkomaalaiseksi 2 maassa ja 2) sekä simultaani- että konsekutiivitulkkaus onnistuvat ilman harjoittelua. Haittapuoli on sitten se, että asuu aina ”väärässä maassa”.