Muutkin tv- verkkotallentajat syyniin

Uusimmat Keskustelu Yleistä Uutiskulma TVKaistalle rikossyyte Muutkin tv- verkkotallentajat syyniin

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Taspani M
Taspani M Ei kirjautuneena
Liittynyt: 13.12.2007
Kirjoituksia: 12
Vastauksia: 129

Tekijänoikeusvalvoja harkitsee kanteita tv-verkkotallentajille
1.11.2012 14:28 | 6 | HELSINGIN SANOMAT
Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus (TTVK) harkitsee oikeustoimia televisio-ohjelmien verkkotallennuspalveluita tarjoavia yhtiöitä vastaan.

Viime viikolla syytteen sai kaksi johtajaa nettitelevisiopalvelu TVkaistasta, joka välittää maksua vastaan kotimaisia televisiokanavia internetin kautta. Syytettä vaativat Yle, MTV3, Nelonen ja Subtv sekä Musiikkituottajat IFPI Finland, Kopiosto, Teosto ja Tuotos, joiden mukaan 2006 avattu TVkaista välittää ohjelmia luvatta.

TTVK harkitsee nyt oikeustoimia myös muita televisio-ohjelmien verkkotallennusyhtiöitä vastaan, joita on parikymmentä. Suurin osa niistä on internet-palveluntarjoajia, mukana ovat esimerkiksi Elisa ja TeliaSonera. TTVK:n mukaan yhdelläkään yhtiöllä ei ole palveluihin lupia.

Asia on merkittävä, sillä kysymys on vuositasolla noin sadan miljoonan euron arvoisista kaupallisista palveluista, TTVK katsoo.

Tekijänoikeuslain mukaan musiikkia ja elokuvia voi kopioida ja tallentaa yksityisesti, perhepiirissä, mutta palvelua ei saa antaa ulkopuolisen tehtäväksi. Laillisesti toteutettuja maksuttomia tilausohjelmapalveluita ovat Yle Areena, Katsomo ja Ruutu.

TTVK:n mukaan TVKaistan lisäksi muutkin markkinoilla olevat verkkotallennuspalvelut rikkovat tekijänoikeuslakia. Järjestö on toimittanut ennen kesää yhtiöille kirjalliset kieltovaatimukset, joissa yhtiöitä kehotettiin välittömästi lopettamaan lainvastainen toiminta.

”Yksikään palveluntarjoaja ei ole noudattanut kieltovaatimusta. Vaikuttaa siltä, että asiaan joudutaan hakemaan ratkaisua oikeusteitse”, sanoo TTVK:n toiminnanjohtaja Antti Kotilainen.

TTVK (www.antipiracy.fi) valvoo jäsentensä tekijänoikeuslakiin perustuvia oikeuksia Suomessa.

Ruutu-palvelu on osa Sanoma-konsernia, johon myös Helsingin Sanomat kuuluu