Maro Nerjan vieressä

LINKKI
Profiilikuva käyttäjästä Anti
Anti Ei kirjautuneena
Liittynyt: 04.10.2009
Kirjoituksia: 0
Vastauksia: 1

Hei,

asuimme Syyskuun alussa tyttöystäni kanssa 2 viikkoa Marossa n. 3 km Nerjasta Almeriaan päin. Meille se ei sopinut. Asuimme Maron nk. keskustassa ja kuvittelimme, että kyseessä olisi rauhaisa alue. Päinvastoin! Mutta eri tavalla kuin moni luulisi…Alakerran pennut ja heidän kaverinsa pitivät sellaista mekkalaa, että juoppolaumakin olisi hiljaisempi! Kaiken maailman muovirattailla yms. kaahattiin talon edessä ja huudettiin kilpaa! Meni hermot. Myös itse paikka oli liian pieni meille.

Kävimme muutaman kerran Nerjan keskustassa autolla ja pysäköinti on iso ongelma (Oli se sitä myöskin Marossa). Emme viihtyneet siellä vaan muutimme Syyskuun lopussa Fuengirolan Torreblancaan Paseo Maritimolle jossa on rauhallisempaa 🙂

Eikä ole pysäköinti ongelmia kun on talon kellarissa oma ruutu, vielä kun siihen ruutuun löytyisi sopiva mopo!

T Anti